24. luukku

Vielä jaksettiin syödä joulujuhlan herkkuja, mutta sitten juhlijoita haukotutti niin, että leukaluissa natisi. Päivä oli ollut täynnä monia puuhia ja nyt oli kiva olla hiljaa ja antaa silmien painua kiinni. Joulupuun alle käpertyivät monen kokoiset ja muotoiset uneksijat. Tähti puun latvassa lämmitti yhä ja oli hyvä olla. Kultaisen yön toivotuksia, kuiskaamisia ja sitten ei kuulunut muuta kuin tyytyväistä tuhinaa. Juuri nukahtamaisillaan Koppis sattui huomaamaan ripsiensä raosta, että puu, joka oli unohtanut kasvamisen ja kukkimisen aikoja sitten, työnsi oksastaan esiin pienen vihreän nupun. Miten nupun joulun jälkeen kävisi? Talvi jatkui kuitenkin vielä kylmänä. Ehkä tähti jäisi lämmittämään nuppua, ehkä ei. Joka tapauksessa puussa oli herännyt ajatuksia ja niin vahvoja toiveita, etteivät ne jäätyisi pahimmissakaan pakkasissa. Koko Pomenia kulkisi hitaasti kohti kevättä. Lumet sulaisivat, purot virtaisivat ja Käämästä tulisi taas huonotuulinen ja vähän vaarallinen, mutta sekin oli osa vuodenkiertoa. Joulu oli varma merkki keväästä.

Joulutarinamme on päättynyt, kiitos kaikille lukijoille!

23. luukku

– Etkö halua esittää esitystäsi? Unonen kysyi.

– Haluan. Tai en. Kyllä ja ei, Hiiri piipitti.

– Siis kumpi?

– Sekä että. Minä haluan esittää, mutta en uskalla. Kotona tuntui paljon
rohkeammalle kuin täällä pihalla.

– Mikä sinua täällä pelottaa?

– Kaikki. Minua pelottaa. Kaikki katsovat minua ja kuuntelevat ja entä jos…entä… jos
epäonnistun?

– Haittaako se? Unonen kysyi. -Mitä tapahtuu jos epäonnistut?

– Minulle voidaan nauraa. Tai minua pidetään huonona esittäjänä.

– Entä jos et esitä? Perutaanko esitys?

– Sitten minä pidän itse itseäni huonona. Minua harmittaisi arkuuteni. Otin vahingossa päälleni väärät vaatteet. Jos voisin vaihtaa ylleni vaikka leijonapuvun, en usko että jännittäisi näin paljoa.

– Vaatekaappisi on nyt kaukana, sinne et pääse, mutta…Unosella välkähti ajatus ja hän kuiskasi sen Hiirelle.

Hiirtä ujostutti yhä, mutta ei enää niin paljoa, etteikö voisi mennä lavalle. Asia oli selvitetty ja Teo Peikko sai kuuluttaa: -Hyvät ystävät, viimeisenä muttei vähäisinpänä, meille esiintyy Pomenian oma hupitaituri, tarinanikkari ja vitsiniekka: suuret aplodit Herra Hiirelle!

Yleisö läpytti käsiään ja Sisu Lohikäärme ja Lilly Lohikäärme kantoivat esiintymispaikalle pahvilaatikon. Sillä oltiin kuljetettu lautasia, mutta nyt sisällä oli Hiiri. Viiksikarva törrötti ulos laatikon happireiästä, ja vaikkei Herra Hiirtä näkynyt, hänen äänensä kyllä kuului. Hiiri kertoi hauskoja sattumuksia ja hupsuja tarinoita, ja pian kaikki kierivät maassa vatsaansa pidellen, hihitellen ja hahatellen, kaikki paitsi Käämä. Tässä kohdassa Käämä lähti kotiluolaansa nukkumaan. Yhdessä kuusen alla nukkuminen olisi ollut hänelle liikaa, vaikka keskitalven vuoksi hän olikin
hempeämpi kuin kesällä.

Joulutarinamme jatkuu huomenna, tule taas kurkkaamaan!

22. luukku

Öttiäiset esittivät ”Viidentoista piparin tanssin” ja keijut erityisen ilmassa lennettävän tanssin. Katsojat makasivat maassa ja keijut lensivät kuvioissa, paitsi eihän Ruttu tietenkään yhteisiin muodostelmiin halunnut mennä, eikä se edes halunnut esiintyä. Trumpeteer soitti musiikkia ja lopulta kaikki yhtyivät tanssiin. Tanssien jälkeen oli Hiiren yllätysnumeron vuoro.

– Seuraavaksi meille esiintyy HERRA HIIRI! Teo Peikko kuulutti tyhjäänkurkkupurkkiin niin että kajahti, mutta silloin Herra Hiiri livahti pakoon.

– Hiiri odota, Lilly huudahti, mutta Hiiri oli nopea.

– Minä näin, että hän meni kinosten taakse, eräs öttiäinen selitti Unoselle.

Unimestari Unonen pyysi Trumpeteeria jatkamaan soittoa ja Koppista kaatamaan kaikille kuumaa neilikkamehua. Hän lähti huolestuneena Herra Hiiren perään.

Kinosten takaa pilkotti suirulainen häntä ja sen jatkeena lymysi Herra Hiiri.

– Onko kaikki hyvin? Unonen kysyi mahdollisimman ystävällisesti, ettei säikyttäisi tutisevaa hiirulaista yhtään yhtään enempää.

Joulutarinamme jatkuu huomenna, tule taas kurkkaamaan!

21. luukku

Trumpeteer teki mitä kuului. Hän käveli Joulupuun luo ja tervehti puuta. Puu hätkähti ja havahtui satojen vuosien unestaan ja nyökäytti takaisin. Pomenian väen piti totuttella hetken ajatukseen, että iloinen juhla vietettäisiin ihan oikesti…voiko olla totta…pakko se kai oli uskoa…jo on aikoja eletty…Käämän metsässä.

-Pahanen aika sentään! Käämä hermostui. -Joko puratte laukkunne ja jäätte, tai sitten häivytte! En todellakaan halua Joulupuuni juurelle kaltaistanne tuijottavaa laumaa! Te, ette ole ollenkaan kaunis näky!

Käämä nappasi Koppiksen käsistä lyhdyn ja ripusti sen puun oksaan. Muutkin uskaltautuivat jouluisiin puuhiin. Toiset kiinnittivät puuhun paperikukkia, toiset nauhoja, ja pian puu näytti juhlavalta.

Käämä vetäytyi kauemmas. Hän unohti toiset ja toiset unohtivat hänet. Hän vietti juhlaansa yhdessä ja silti yksin. Käämän katse lepäsi lempipuussaan ja tähdessä, ja hän oli niin ajatuksissaan, ettei kuullut mitään siitä valtavasta metelistä ja hössötyksestä, mikä väistämättä seurasi, kun koko taikakansa kerääntyi yhteen.

Joulutarinamme jatkuu huomenna, tule taas kurkkaamaan!

19. luukku

Jouluntähti välkkyi ja värisi. Se loisti valkoisena, kultaisena, vaaleanpunaisena ja turkoosina. Käämän korvessa se asettui surkean puun latvaan. Oliko se todellakin tämän vuoden joulupuu, sitä oli vaikea uskoa. Puu jonka tähti valitsi, oli ehkä joskus ollut tammi, ehkä vaahtera, mutta nyt se oli pelkkä valkoharmaa pystyynkuollut ranka, luurankopuu. Suurin osa Käämän metsän puista olivat sellaisia, yhtä elottomia, mutta tämä puu oli kaikkein heikoin. Siinä oli kolme alaviistoon roikkuvaa oksaa ja puu oli keskellä aukiota, kaikkien tuulien armoilla. Käämä katsoi puuta tyytyväisenä, sillä kurja puu sattui olemaan Käämän lempipuu. Sen latvaan tähti jäi kiinni.

Joulutarinamme jatkuu huomenna, tule taas kurkkaamaan!

16. luukku

Jouluntähti vilkutti yhä suurempana ja kirkkaampana. Se tuoksuikin, hieman palaneelle, enemmän merelle, kuumille hiekkarantojen hietikoille ja ruusutarhoille. Tähti laskeutui ja lämmitti, ja sitten se pysähtyi erään erityisen hienon ja ryhdikkään kuusen ylle. Siinä odotti tämän vuoden joulupuu, että tähti kiinnittyisi sen latvaan. Trumpeteer asteli puun juurelle ja tervehti puuta. Muu väki hajaantui, kiersi puuta ja suunnitteli minne mikäkin koriste ripustetaan ja missä kohtaa esitetään esitykset. Juuri kun kaikki olivat laskeneet korinsa maahan ja osa oli rullauttanut auki makuupussinsa, tähti ottikin uudestaan korkeutta. Ei se laskeutunutkaan tämän puun latvaan vaan jatkoi matkaansa. Tähti suuntasi kohti Käämän Korpimetsää.

-Käämän metkuja! kiljaisi muuan öttiäinen ja muutkin olivat ihmeissään ja peloissaan. -Käämän ilkeä loitsu! Käämä kaappasi joulun tähden!

Käämä, joka seisoi etäämpänä puuskahti.

-Naurettavaa! En kai minä omaa juhlaani pilaisi? Tänään minä juhlin vuoden pimeintä hetkeä. Tämä on minun juhlani. Te muut nyt satutte vain olemaan paikalla.

Sen sanottuaan Käämä kääntyi ja lähti seuraamaan tähteä.

-Toivotan teille mitä parhainta joulua. Voitte häipyä.

Lilly punastui suuttumuksesta. -On tämä kyllä minunkin juhlani. Joulu kuuluu kaikille!

Sen sanottuaan Lilly teki jotain, mistä puhuttiin pitkään. Hän ohitti Käämän sanoen ”anteeksi vain”, ja asteli juhlahuntu kimaltaen ensimmäisenä kohti Korpimetsää.

Käämä seurasi Lillyä, sillä menihän Lilly tähden suuntaan. Muutkin nostivat tavaransa ja lähtivät uudestaan liikkeelle. Nyt Trumpeteer ja Unonen tulivat viimeisinä. He katselivat toisiaan huvittuneina ja kulmiaan kohotellen.

-Jopas! Jopas sattuu ja tapahtuu, hymyili Unonen ja Trumpeteer nikkasi silmää soittonsa lomassa.

Joulutarinamme jatkuu huomenna, tule taas kurkkaamaan!

15. luukku

Koppis, Sisu, Lilly ja kaikki muutkin seurasivat pitkänä mutkittelevana kulkueena etummaisena kulkevaa Trumpeteeria. Trumpeteer soitti musiikkia, jossa ei ollut sanoja, mutta joka silti tuntui kertovan kaikkien tarinoita. Unonen kulki Trumpeteerin vieressä ja laittoi käden Trumpeteerin hartioille.

-Ystäväiseni, hän sanoi. -Me olemme menneet tämän matkan jo satoja kertoja ja aina tämä tuntuu yhtä ihmeelliselle!

Trumpeteer lurautti erityisen iloisen ja kiitollisen sävelen vastaukseksi. Kuusenkuiskeen puiden lumipeitteet heijastivat pomenialaisten lyhtyjen valoja ja Keijut pyrähtelivät kaikkien yläpuolella kuin karanneet joulukulkuset tai toiveet, joiden tiesi olevan totta tänä ihmeellisenä yönä.

Joulutarinamme jatkuu huomenna, tule taas kurkkaamaan!

13. luukku

Keijukodissa Pomenian noin suunnilleen kahdeksan keijua olivat vähän myöhässä. Keijut söivät leipiä ja lusikoivat puuroa samalla, kun he kiskoivat esiin joulukoristelaatikoita.

– Ensin tiskataan ja siivotaan, jynssätään ja puunataan, komensi Lila, mutta muut keijut tiesivät, että oli muitakin vaihtoehtoja.

– Koristellaan mieluummin.

– Himmennetään valoja!

Pian keijujen kolo täyttyi hohtavilla hopeanauhoilla ja kultatähdillä, metallilinnuilla ja paperisydämillä ja kun koristeita jäi vielä yli, keijut koristelivat niillä itsensä. Ruttu tosin istui kukkaruukussa ja pureskeli oljenkortta. Hän mietti, että voisi laittaa yhden rusetin hiuksiinsa, mutta ei enempää. Ei hän ainakaan kilisisi. Keijut harjoittelivat tanssiesitystä, ja Ruttu livahti omille teilleen, ettei vain joutuisi mukaan piirileikkiin. Ehkä hän voisi esittää tänä vuonna oman tanssinumeron? Ruttu pyrähti liukkaalle oksalle ja alkoi harjoitella kärrynpyöriä, mutta silloin keijujen kolon ulkopuolella kuului jo ääniä. Kahden Tammipuun luona oli kokoontumispaikka. Siitä lähdettäisiin yhdessä etsimään tämän talven Joulupuuta.

– Hop hop! keijut pyrähtivät ulos.

Ulkona odottivat Vasemman Tammipuun Herra Hiiri, Unimestari Unonen, Musataikuri Trumpeteer, Sisu Lohikäärme, Teo Peikko, Koppis ja Lohikäärmeneito Lilly, laumoittain öttiäisiä, parvittain Liitelijöitä ja viimeisenä paikalle juoksivat Nitiäinen ja Natiainen. Pöllön Herra ja Rouva ja Pennut, Noita Perdita ja koko Pomenian väki saapui Tammipuiden luokse. He katsoivat taivaalle ja odottivat merkkiä.

-En jaksa odottaa, Pöllönpojat huhuilivat. -Koska se joulu tulee? Nytkö?

Joulutarinamme jatkuu huomenna, tule taas kurkkaamaan!

12. luukku

Kotona Nitiäinen ja Nitiäinen kaivautuivat peittoihin, laittoivat pakkasessa kylmenneet varpaat vastakkain ja nukahtivat. Kun he heräsivät, he eivät heränneet sängyssä poikittain kuten aamulla, vaan kahtapuolen petiä. Toinen heräsi nyt sillä puolella sänkyä, jossa luki ”Nitiäinen” ja toinen sillä puolella, jossa luki mukiin kirjoitettuna ”Natiainen”.

-Natiainen! vinkaisi Nitiäinen onnellisena. -Minulla oli niin ikävä sinua!

-Niin minullakin sinua, hihkaisi Natiainen.

Nyt kun Natiainen oli taas kotona, Nitiäinen ja Natiainen ottivat eväskorit ja makuupussit ja ripustivat hihansuihinsa kilinäkelloja. Oli aika lähteä juhlaan. Ulko-ovi avautui naristen ja pimeässä tuoksui pakkanen

Joulutarinamme jatkuu huomenna, tule taas kurkkaamaan!

10. luukku

Nitiäinen ja Nitiäinen kipittivät Pöllöjen pesälle. Pöllön poikaset hyppivät sinne tänne. Herra Pöllö yritti osua pörröisiin poikasiinsa harjalla, mutta eihän siitä mitään tullut. Rouva Pöllö ei edes yrittänyt. Hän tiesi, että kasvaessaan pöllönpojat joko alkaisivat sukia itse omat sulkansa tai sitten ne nyppisivät itselleen irokeesit, sellaiset tupsutukat, joita joillakin Liitelijöillä ja ötököillä oli.

-Auttaisit vähän, Herra Pöllö tuhahti. Rouva Pöllö nukkui silmälaput silmillään ja vastasi katsomatta: -Peskää kätenne. Syökää lautaset tyhjäksi.

Ei ollut ruoka-aika, ei ollut lautasia. Herra Pöllö huokaisi ja huomasi sitten Nitiäiset.

-Mitäs teillä?

-Natiainen on kadonnut, Nitiäiset kertoivat.

Pöllö laski yksi ja kaksi, tarkistikin vielä ja sitten hän huokaisi ties kuinka monennen kerran sinä aamuna. Oli hetkiä, jolloin Pöllö ei ymmärtänyt pomenialaisia, ei sitten pätkän vertaa ja tämä oli yksi sellaisista hetkistä.

-Teillä pikkuotuksilla on näppärät sormet, eikö?

Pöllö keksi miten voisi auttaa sekä itseään että Nitiäisiä.

-On, oikein näppärät, Nitiäiset vakuuttivat.

Pöllö lupasi auttaa löytämään Natiaisen, jos Nitiäinen ja Nitiäinen ensin selvittäisivät Pöllönpoikasten takut. Nitiäiset suostuivat. Ne kiipesivät pesään ja niin keveitä ne olivat, etteivät poikaset ollenkaan huomanneet kuinka niden sulat oiottiin. Pian höyhenet ja untuvat osoittivat sinne suuntaan minne pitikin ja Pöllö antoi Nitiäiselle ja Nitiäiselle neuvon: -Menkää kotiin ja ottakaa torkut.

Nitiäinen ja Nitiäinen eivät ymmärtäneet miten nukkuminen toisi Natiaisen takaisin, mutta he lähtivät kotiinsa. Pöllön neuvoja kannatti noudattaa.

Joulutarinamme jatkuu ylihuomenna, tule taas kurkkaamaan!