9. luukku

Koppis pöristeli huuliharpulla pompottelevaa ja rytmikästä musiikkia, joka irrotti kaikkien töppöset maasta tanssin pyörteisiin. Sen verran hillitysti kuitenkin tanssittiin, etteivät lepakot heränneet. Kun kaikilta valui hikipisaroita ja posket olivat punaiset kuin mansikkamehu, pidettiin tauko. Tanssiminen teki iloiseksi, mutta Natiainen ei ilmaantunut paikalle.

-Jos tanssi ei auta, sitten en tiedä mikä, Koppis pudisti päätään. -Paras kun lähdette kysymään Pöllöltä neuvoa.

-Niin teemme.

-Teemme niin.

Nitiäinen ja Nitiäinen söivät vielä suuret kakkulohkareet, ettei tulisi matkalla nälkä ja sitten he lähtivät käsikädessä. Sisu ja Peikko jäivät ihmettelemään ja ihastelemaan Koppiksen telttaan luomaa kaunista joulutunnelmaa. Lepakot näyttivät roikkuessaan joulukoristeilta, mutta niiden lisäksi katosta roikkui kaikkea muutakin. Koppis oli ripustanut yhteen nauhaan Sisun sukkia, toiseen omat viittansa ja ompelutarvikkeet, kirjavat lankarullat, napit ja helmet. Hän oli askarrellut myös käpynauhoja ja pihlajanmarjaketjuja ja teltan lattialle hän oli levittänyt kauneimmat matot. Yhtään ei haitannut, että kaikki Sisun ja Koppiksen teltassa oli ripsuista ja kulunutta.

-Kiitos kun teit kodistamme näin hienon, Sisu sanoi ja rutisti Koppiksen haliin. Koppis kiemursi äkkiä irti. Hän ei ollut mikään halailija.

-Joulujuhlaa varten leivomme vielä lisää kakkuja ja keitämme puuroa, Koppis kääri hihat ja hoputti Sisun ja Peikon hommiin: – Sisu, hae halkoja. Peikko, pidä hella tulessa. Minä teen taikinat ja mittaan ryynit!

Joulutarinamme jatkuu huomenna, tule taas kurkkaamaan!

8. luukku

Teltassa tuoksui ihanalle: pomeranssi, kaneli, neilikka, inkivääri ja kardemumma. Peikko, Sisu, Nitiäinen ja Nitiäinen hyppäsivät tyynykasaan ja tekivät olonsa mukavaksi. Koppis kantoi hopeatarjottimella maustekakkua ja teetä ja Nitiäinen ja Nitiäinen kertoivat ongelman myös Koppikselle.

-Minulla on ikävä Natiaista, Nitiäinen niiskaisi.

-Me etsimme kaikkialta, mutta emme löytäneet jälkeäkään Natiaisesta.

-Paitsi, ettei hän ollut hoitanut tiskivuoroaan.

-Eikä siivonnut lelujaan.

-Natiainen on sottapytty, mutta silti kovin rakas.

-Voi sentään.

Nitiäiset pillahtivat itkuun.

-Älkää huoliko. Ajatellaan ja otetaan järki käteen, Koppis sanoi ja alkoi haastatella: -Muistatteko missä näitte Natiaisen viimeksi?

Nitiäinen ja Nitiäinen miettivät.

-Eilen illalla Natiainen oli vielä kotona. Laitettiin gramofoni soimaan ja tanssittiin.

-Natiainen se vasta osaakin tanssia.

-Ehkä Natiaisen saisi siis houkuteltua esiin musiikilla? Koppis ehdotti ja kaivoi taskustaan huuliharpun.

Joulutarinamme jatkuu huomenna, tule taas kurkkaamaan!

7. luukku

-Lepakot nukkuvat joulun ohi, Koppis sanoi. -Mutta kun ne keväällä avaavat pikkuiset silmänsä, ne saavat lohdutukseksi paketin.

-Mitä niissä on? Sisu uteli.

-Kameekoruja ja taskulamppuja. Heijastimia ja villahousuja. Minä tunnen lepakot, sillä olen itsekin taitava lentäjä. Minulle lahjojen keksiminen heille oli helppo juttu.

Koppiksen oli ollut helppo keksiä lahjoja lepakoille, mutta muuten hän ei puhunut ihan totta. Koppis oli kömpelö lentäjä, hänhän oli pörisevä Kuoriainen eikä ollenkaan näppärästi ja keveästi liitävä kuten lepakot.

-Toivottavasti ne näkevät kauniita unia, Koppis mietti katsellessaan roikkuvien rukkasien näköisiä tuttaviaan.

-Mistähän ne uneksivat? Peikko kysyi. -Millaisia unia lepakot näkevät?

-Et voi ymmärtää, sillä et osaa lentää, Koppis tokaisi ja ohjasi porukan pois lepakoiden uninurkasta. -Te ette ymmärrä, hän toisti. -Älkää edes yrittäkö.

-Pyh, sanoi siihen Peikko, mutta ei viitsinyt väitellä.

Joulutarinamme jatkuu huomenna, tule taas kurkkaamaan!

6. luukku

Nitiäinen ja Nitiäinen saapuivat sirkusteltalle yhtäaikaa Sisu Lohikäärmeen ja Teo Peikon kanssa.

-Meillä on katastrofi!

-Hirveä shokki!

-Ongelma!

-Ja Pulma!

-Tultiin kysymään neuvoa.

-Koppikselta!

-Me olimme leikkimässä, Sisu kertoi omasta ja Peikon puuhista.

-Nyt pitää vääntää turkkia kuivaksi ja lämmitellä, Peikko selvensi lumipaakkuja ropisten. -Kertokaa sitten sisällä mikä on hätänä. Me autamme niin hyvin kuin osaamme.

-Ei saa tulla! Koppis karjaisi teltan sisältä ennen kuin kukaan ehti varpaita pidemmälle. Sisu, Teo, Nitiäinen ja Nitiäinen peruuttivat takaisin ulos.

-Koska saa? Sisu huusi Koppikselle. -Meillä on kylmä ja tärkeää asiaa. Jokin…mitä ne olivat? Shatastrofi ja kokki! Pongelma ja ulma!

-Odottakaa hetki, kuului sisältä.

Hetken päästä Koppis tuli ja avasi kankaisen telttaoven.

-No niin, tervetuloa, mutta katsokaa mihin astutte. Älkää sotkeko, älkääkä varsinkaan herättäkö lepakoita.

Koppis muistutti Sisua ja Peikkoa aina uudestaan ja uudestaan siitä, että talven ajan sirkusteltassa piti jutella hiljaa. Ei saanut huutaa eikä varsinkaan leikkiä tyynysotaa, sillä lepakot roikkuivat teltan perällä talvihorroksessa. Koppis oli kutsunut ne kylään koko talven ajaksi ja piti kunnia-asianaan huolehtia niistä oikein hyvin.

-Oho.

-Pikku paketteja.

Nitiäinen ja Nitiäinen huomasivat, että jokaisen lepakon alla odotti pieni hauskasti koristeltu lahja.

Joulutarinamme jatkuu huomenna, tule taas kurkkaamaan!

5. luukku

– Heippa! Ruttu-keiju pyrähti Varjon luo. -Kuulin, kuinka metsässä puhuttiin, että Varjo se osaa mitä tahansa paitsi pysyä nätisti paikoillaan.

Ruttukin osasi valehdella, vaikka se oli keiju.

– Mitäh, tietenkin minä osaan pysyä paikoillani, Varjo loukkaantui. -Mutta mitä tarkoittaa nätisti?

– Esimerkiksi, että muutut sydämen malliseksi ja pysyt sellaisena pitempään kuin kukaan arvaisi. Mutta tuskin pystyt, lisäsi Ruttu. -Varjot ovat niin hentoja, ettei niistä ole paikoillaan olemiseen. Pakko liukua aina paikasta toiseen ja sitä rataa.

– Höh. Minun ei ole pakko yhtään mitään! Varjo suuttui. -Oletko koskaan nähnyt minun tottelevan, oletko?

Ruttu pudisti päätään.

– Niinpä! Minä en tottele. Ei ole pakko jos ei halua.

Sen sanottuaan Varjo muuttui sydämenmuotoiseksi ja jäi puun juurelle.

– Kerro niille epäilijöille, että Varjo vietti koko päivän paikoillaan.

Ruttu lupasi kertoa ja lensi pois. Ei hän kuitenkaan malttanut olla kauempaa huutamatta: -Lankaan menit Varjo! Taikaolennot ne uskovat mitä vain!

Sitten Ruttu kävi sanomassa Sisulle, ettei uskoisi Varjon juttuja.

Varjo oli nolo ja harmistunut, mutta hetkessä taas ennallaan, valitettavasti yhtä ilkeänä ja epäluotettavana kuin ennenkin. Ja yök miten Varjo inhosi joulua! Päivä alkoi jo taas hämärtyä ja pian Varjo katoaisi toisiin varjoihin. Vaikkei Varjo sitä koskaan myöntänyt, se pelkäsi pimeää.

Joulutarinamme jatkuu huomenna, tule taas kurkkaamaan!

4. luukku

Varjo hytkyi naurusta. Pomenialaisia oli niin helppo juksata. Hän pälyili ympärilleen ja toivoi, että keksisi muutakin jekkuilua. Sitten Varjo näkikin Sisu Lohikäärmeen laskemassa mäkeä suksilla.

– Jos näet Nitiäisen, kerro että Natiainen meni Pöllön luo.

– Selvä! huikkasi Sisu ja Varjo purskahti taas nauruun. – Uskomatonta! Läpi meni sekin! Taikaolennot ne uskovat mitä tahansa!

Ruttu-keiju katseli oksalta silmät viiruina. Se oli kuullut kaikki Varjon valheet ja päätti nokkelana keijuna puuttua asioihin.

Joulutarinamme jatkuu huomenna, tule taas kurkkaamaan!

3. luukku

Nitiäinen ja Nitiäinen kiiruhtivat ulos etsimään kadonnutta Natiaista.

– Natiainen, missä sinä olet? Nitiäinen ja Nitiäinen huusivat kädet tötteröllä. He kurkistivat maata laahaavien puun oksien alle ja kivien ja kantojen taakse, mutta Natiaista ei näkynyt, ei varpaan, ei pikkusormen kynnen vertaa, se oli kauheaa.

– Mitä te etsitte? Käämän omapäinen ja kieromielinen Varjo suhahti uteliaana paikalle. Se haistoi Nitiäisten puuhassa narraamisen mahdollisuuksia.

Nitiäinen ja Nitiäinen selittivät, miten Natiainen oli kadonnut ja hänet pitäisi äkkiä, nopeasti, HETI HETI HETI löytää.

– Emme voi iloita joulusta, jos Natiainen ei pääse mukaan juhliin. Natiainen niin pitää juhlista!

– Jää paitsi Joulupuun koristelusta! Ei se käy, Nitiäiset parkuivat.

– Minä näin, kuinka Natiainen meni tuonne, Varjo valehteli ja muuttui Sisun ja Koppiksen telttaa kohden osoittavaksi nuoleksi. Nitiäinen ja Nitiäinen kiittivät ja lähtivät viipottamaan teltan suuntaan.

Joulutarinamme jatkuu huomenna, tule taas kurkkaamaan!

2.luukku

Nitiäinen ja Natiainen olivat pyörineet unissaan eikä kumpikaan herännyt sillä puolella sänkyä jossa luki ”Nitiäinen” tai mukin kylkeen kirjoitettuna ”Natiainen”. He olivat sängyssä poikittain eikä ollut aavistustakaan kumpi oli kumpi. Näin kävi usein, mutta aamun mittaan aina selvisi kumpi oli kumpi, joten eivät he jääneet sitä murehtimaan. He nousivat reippaasti ylös, työnsivät käpälänsä kirjailtuihin tossuihin ja hipsuttivat aamupuuhiin. Toinen nosti kasan pinnejä peilipöydän luo ja toinen veti sängyn alta esiin makuupusseja ja termospulloja.

– Tänään nukutaan Joulupuun alla! Jeeee!

He pitivät joulujuhlan leikeistä, tanssimisesta ja esityksistä, mutta aivan erityisesti he rakastivat Pomenian vanhaa perinnettä nukkua jouluyö Joulupuun juurella. Puettuaan kahdeksat lämpöiset sukkahousut ja korvaläpälliset hatut, he aikoivat mennä auttamaan valmisteluissa. Joulupuu piti löytää ja sitten siihen ripustettaisiin lyhtyjä ja koristeita, levitettäisiin havuja maahan, sytytettäisiin nuotiot ja katettaisiin notkuva herkkupöytä, jossa olisi sen seitsemää sorttia.

– Tulehan Nitiäinen, hihkaisi toinen oven suulta.

– Selvä Nitiäinen, vastasi toinen iloisesti, mutta sitten heidän suunsa loksahtivat auki.

– Sanoitko sinä… Nitiäinen?

– Sanoin. Sanoitko sinäkin… Nitiäinen?

– Sanoin, sanoin!

He tuijottivat toisiaan ja kauhistuivat:

– Jos me kumpikin olemme Nitiäinen, missä Natiainen on?

– Natiainen puuttuu!

– Natiainen on kadonnut!

Natiaista ei löytynyt sängyn alta, eikä ruokakaapilta, eikä muistakaan Natiaisen lempipaikoista. Kauhea hätä iski Nitiäisiin!

Joulutarinamme jatkuu huomenna, tule taas kurkkaamaan!

1. luukku

Prologi

Lilly Lohikäärmeneito puhalsi huurua ikkunaan ja piirsi siihen sormella niin kauan, että sormenpää tuli kylmäksi. Hän piirteli kukkasia ja suuren sydämen, jonka läpi hän kurkkasi ulos. Oli vielä melkein pimeää.

Lilly luuli olevansa ainoa, joka ei malttanut nukkua suuren juhlan aamuna, mutta sitten hän näki, miten pitkä tumma hahmo irtosi metsän reunan varjoista. Pimeydenvelho Käämäkin oli jo hereillä. Lilly värähti ja veti villahaalarinsa kaulusta ylemmäs, vaikka eihän Käämää nyt pitänyt pelätä.

Keskitalven keskimmäisessä kohdassa Käämä oli aina tavallista paremmalla tuulella. Pimeydenvelho piti siitä, että lyhyet päivät olivat nopeasti ohi ja lumi teki maailmasta hiljaisen. Lilly työnsi kätensä piparipurkkiin ja rouskutti muutaman piparkakun Käämää tarkkaillen. Lopulta piparipurkin pohjalla ei ollut kuin murusia ja yksi avoimeen purkkiin loikannut suurisuinen öttiäinen. Lilly laittoi purkkiin lyijykynän, että öttiäinen pääsisi kiipeämään ulos sitten, kun oli kyllästynyt leikkimään kaikunsa kanssa.

-Huhuu, täällä ollaan, ollaan, ollaan! kuului purkista, ja sitten naurua.

Lilly jätti naurupurnukan paikoilleen ja kipusi alas ikkunalaudalta. Hän keittäisi teetä ja leipoisi uusia herkkuja. Sitten hän etsisi kauneimmat viittansa ja levittäisi kimalletta hiuksiin ja korvankärkiinkin.

Tarvittaisiinko lyhtyjä? Termoskannuja? Tähtikoristeita ja kulkusia? Kyllä, kyllä!

Joulutarinamme jatkuu huomenna, tule taas kurkkaamaan!

Tervetuloa Pomeniaan!

Kuten varmaan huomasitkin jo, Tinttu.com on nyt Pomenia ja Pomenian maailma on mobiilipelejä, satukirjoja, lautapelejä, satukuvia, musiikkia, teatteria, liikuntaseikkailuja ja animoituja teoksia.

Syksy on ollut työntäyteinen ja jatkuu sellaisena aina ensi kevääseen saakka, jolloin julkaistaan Pomenian ensimmäinen satumobiilipeli yhteistyössä Seepia Gamesin kanssa sekä Unien Satumaa-Pomenia Suuri Satukirja, kirjoittajana Hanna Dufva ja Petronella Grahn.

Ennen joulua julkaistaan Pomenia-Mindfulness satuseikkailu lautapeli sekä pitkin talvea esittelemme Pomenian hauskoja ja hassuja satuhahmoja episodipohjaisesti digitaalisina äänisatukirjoina.

Yritämme ehtiä vielä joulutunnelmaankin ja jos Petronella ehtii kuvittamaan niin luvassa on kaunis joulutarina taikaluukkuineen.

Maltetaan siis vielä ihan pieni hetki. Paljon saduntaikaa ja kauneutta luvassa!

Taikaterveisin koko Pomenian poppoo

Taikuus on kämmenelläsi ja ovi Unien Satumaahan Pomeniaan on avoinna, Tervetuloa!