10. luukku

Nitiäinen ja Nitiäinen kipittivät Pöllöjen pesälle. Pöllön poikaset hyppivät sinne tänne. Herra Pöllö yritti osua pörröisiin poikasiinsa harjalla, mutta eihän siitä mitään tullut. Rouva Pöllö ei edes yrittänyt. Hän tiesi, että kasvaessaan pöllönpojat joko alkaisivat sukia itse omat sulkansa tai sitten ne nyppisivät itselleen irokeesit, sellaiset tupsutukat, joita joillakin Liitelijöillä ja ötököillä oli.

-Auttaisit vähän, Herra Pöllö tuhahti. Rouva Pöllö nukkui silmälaput silmillään ja vastasi katsomatta: -Peskää kätenne. Syökää lautaset tyhjäksi.

Ei ollut ruoka-aika, ei ollut lautasia. Herra Pöllö huokaisi ja huomasi sitten Nitiäiset.

-Mitäs teillä?

-Natiainen on kadonnut, Nitiäiset kertoivat.

Pöllö laski yksi ja kaksi, tarkistikin vielä ja sitten hän huokaisi ties kuinka monennen kerran sinä aamuna. Oli hetkiä, jolloin Pöllö ei ymmärtänyt pomenialaisia, ei sitten pätkän vertaa ja tämä oli yksi sellaisista hetkistä.

-Teillä pikkuotuksilla on näppärät sormet, eikö?

Pöllö keksi miten voisi auttaa sekä itseään että Nitiäisiä.

-On, oikein näppärät, Nitiäiset vakuuttivat.

Pöllö lupasi auttaa löytämään Natiaisen, jos Nitiäinen ja Nitiäinen ensin selvittäisivät Pöllönpoikasten takut. Nitiäiset suostuivat. Ne kiipesivät pesään ja niin keveitä ne olivat, etteivät poikaset ollenkaan huomanneet kuinka niden sulat oiottiin. Pian höyhenet ja untuvat osoittivat sinne suuntaan minne pitikin ja Pöllö antoi Nitiäiselle ja Nitiäiselle neuvon: -Menkää kotiin ja ottakaa torkut.

Nitiäinen ja Nitiäinen eivät ymmärtäneet miten nukkuminen toisi Natiaisen takaisin, mutta he lähtivät kotiinsa. Pöllön neuvoja kannatti noudattaa.

Joulutarinamme jatkuu ylihuomenna, tule taas kurkkaamaan!

Vastaa