23. luukku

– Etkö halua esittää esitystäsi? Unonen kysyi.

– Haluan. Tai en. Kyllä ja ei, Hiiri piipitti.

– Siis kumpi?

– Sekä että. Minä haluan esittää, mutta en uskalla. Kotona tuntui paljon
rohkeammalle kuin täällä pihalla.

– Mikä sinua täällä pelottaa?

– Kaikki. Minua pelottaa. Kaikki katsovat minua ja kuuntelevat ja entä jos…entä… jos
epäonnistun?

– Haittaako se? Unonen kysyi. -Mitä tapahtuu jos epäonnistut?

– Minulle voidaan nauraa. Tai minua pidetään huonona esittäjänä.

– Entä jos et esitä? Perutaanko esitys?

– Sitten minä pidän itse itseäni huonona. Minua harmittaisi arkuuteni. Otin vahingossa päälleni väärät vaatteet. Jos voisin vaihtaa ylleni vaikka leijonapuvun, en usko että jännittäisi näin paljoa.

– Vaatekaappisi on nyt kaukana, sinne et pääse, mutta…Unosella välkähti ajatus ja hän kuiskasi sen Hiirelle.

Hiirtä ujostutti yhä, mutta ei enää niin paljoa, etteikö voisi mennä lavalle. Asia oli selvitetty ja Teo Peikko sai kuuluttaa: -Hyvät ystävät, viimeisenä muttei vähäisinpänä, meille esiintyy Pomenian oma hupitaituri, tarinanikkari ja vitsiniekka: suuret aplodit Herra Hiirelle!

Yleisö läpytti käsiään ja Sisu Lohikäärme ja Lilly Lohikäärme kantoivat esiintymispaikalle pahvilaatikon. Sillä oltiin kuljetettu lautasia, mutta nyt sisällä oli Hiiri. Viiksikarva törrötti ulos laatikon happireiästä, ja vaikkei Herra Hiirtä näkynyt, hänen äänensä kyllä kuului. Hiiri kertoi hauskoja sattumuksia ja hupsuja tarinoita, ja pian kaikki kierivät maassa vatsaansa pidellen, hihitellen ja hahatellen, kaikki paitsi Käämä. Tässä kohdassa Käämä lähti kotiluolaansa nukkumaan. Yhdessä kuusen alla nukkuminen olisi ollut hänelle liikaa, vaikka keskitalven vuoksi hän olikin
hempeämpi kuin kesällä.

Joulutarinamme jatkuu huomenna, tule taas kurkkaamaan!

Vastaa