”Lapsella on oikeus lapselliseen lapsuuteen, luovuuteen, leikkiin, mielikuvitukseen, satuun, iloon, seikkailuun ja rohkeuteen olla oma itsensä.”

-Petronella  Grahn-

Unien Satumaan on luonut kuvataiteilija, lastenkirjailija, kuvittaja, lastenvaatebrändin Tinttu.comin perustaja ja kuuden lapsen äiti Petronella Grahn. Petronella huomioi kaikessa tekemisessään tarinan ja mielikuvituksen merkitystä lapsen kehityksessä kuin myös painottaa lapsen oikeutta saada olla juuri sellainen kuin oikeasti on: leikkivä lapsellinen lapsi.

”Teknisesti kaikki alkoi v.1997 Tinttu.comin lohikäärmehatusta mutta Pomenian satumaailma sai alkunsa jo kaksikymmentä vuotta sitten niistä iltasaduista, joita aina kerroin lapsilleni. Tosin salainen satumetsä on aina ollut olemassa minulle, lapsuudestani saakka. Sitä maailmaa olen sitten koko ikäni piirtänyt, satuillut ja luonut”, kertoo satutaiteilija Petronella Grahn.

“Me kaikki tarvitsemme hieman taikapölyä elämäämme ja minusta on ihanaa, että ennen kuin sitä huomaakaan niin Pomenian peikot, lohikäärmeet, keijut ja muut ihmeelliset olennot vievät paikkaan, josta on kenties vain uneksinut, ehkä kauan kauan aikaa sitten. Olemme kiitollisia siitä, että meillä on teamini kanssa mahdollisuus tuoda kaikille vaihtoehto, joka on arvomaailmaltaan pohdittu ja lasta suojeleva mielikuvitusta seikkailuineen unohtamatta.”

Koko Taikapölyteamin puolesta kiittäen, 

Petronella Grahn
Perustaja, kuvataide, kirjoittaja

”Pomenia on aina ollut olemassa minulle ja sitä maailmaa olen koko ikäni piirtänyt, satuillut, säveltänyt ja luonut.

Katsoessani omien lapsieni silmiin muistan, kun olin lapsi ja kuinka ihanalta tuntuikaan, kun kaikki oli mahdollista ja osasin lentää….”

Stephanie sinclair-lappi
kansainvälinen toiminta

“Tunnistin Pomenian satumaailman: kristallista rakennetun linnan, sinisenä hohtavan metsän. Satumaailma lennähdytti minut takaisin tarinoihin, joita kerroin pikkusiskoilleni.”

Pirkka Lindström
sijoitus ja konseptijohtaja

”Kuvissa oli minulle kaikkien satujen alku. Joka kerta kun katson Pomenian kuvia löydän ja tunnen jotain uutta. Ne muistuttavat minua omasta lapsuudestani ja sen hetkisistä unelmista.”

Lisenssit
tukku ja jälleenmyynti

”Pomenian maailma on mm. satukuvia, satukirjoja, toimintakortteja, lauta ja mobiilipelejä sekä Design by Fairytale Artist Petronella brändättyjä tuotteita.
 Kysy lisää ja hyppää mukaan Pomenian seikkailuun!