Tagi-arkistot: jälleenmyynti

Snap, crackle ja pop!

 

Luoja mitä kaaosta ja poksauksen pamauttelua on ollut tammikuusta tähän päivään saakka eikä loppua näy! Olen oppinut sen, että silloin kun kaikki pyörii, hyörii, menee suurista ja syvistä syistä uusiksi niin silloin pitää keskittyä. Tämä tarkoittaa selkeyttämistä ja selkeyttäminen karsimista. Luulin kuvittavani kirjaa rauhallisesti aina tammikuusta maaliskuuhun mutta pöllön päivät mitään kirjoja on kuviteltu. Kaikkea muuta..


Mitä muutoksia sitten on tulossa? No, tehtiin isojen onnistumisten myötä (joista toivottavasti saadaan jotain julkistaa ennen kesää) yksinkertainen päätös, että luovumme suoramyynnistä. Kaikkea ei vaan pysty tekemään samaan aikaan, ja varsinkaan kun pitää luoda sisältöä ja uutta, vaikuttaa, rakentaa sekä viedä jotain vielä maailmallekin.

Tällä hetkellä OMMELLINEN myy Pomenian kankaita kuin myös niistä valmistettuja todella laadukkaita Suomessa valmistettuja tuotteita. TARRAVIMMA edustaa jatkossa Pomenian painotuotteita aina tarroista tapetteihin. Valikoima on heillä muuten valtava! Pomenian kirjat, lautapelit, toimintakortit, kortit, julisteet sekä kaikki muu tuleva tiedotetaan, kun tuotteet ovat käsissä. Ja uusia tuotteita on tulossa mutta jatkossa niitä myyvät lisenssein vain Pomenian valtuutetut jälleenmyyjät ympäri Suomen.

Ps. Mikäli haluat Pomenia-tuotteiden lisenssimyyjäksi niin juuri nyt on aika toimia sillä oikeudet ovat yksinoikeudellisia.

Fields marked with an * are required


Valtavan ihana ja hieno asia on luvassa heille, jotka sadunmaailmalle ovat sydämensä menettäneet sillä ei Pomenia mihinkään häviä. Päinvastoin. Mukaan tulee lisää ammattilaisia ja osaavia tekijöitä Suomen ulkopuolelta. Tiimi on nimittäin täydentynyt ja sen salaisuuden voin kertoa, että pääpaino on satujen ja mielikuvitusmaailman lisäksi opetus ja varhaiskasvatuksessa seikkailua, taikuutta ja hulvittelua unohtamatta.

Verkkokauppa siis voimissaan vielä helmikuun loppuun saakka ja sen jälkeen koko maaliskuu menee muutosten mahdottomuuksissa MUTTA huhtikuussa uusin kevättuulin. Silloin puhallellaan kuiskutellen keiju ja peikkomaisen metsämäisiä satujuttuja sekä ripotellaan taikapölyä sinne tänne. Sovitaan ettei jakseta mitään odottaa mutta kuitenkin jaksetaan ihan jättebra tunnelmissa. Näin ainakin meidän koko mahoton tiimi ja minä mukana muiden puolesta kirjoitellen.

Taikuutta päiväänne!


satutaiteilija Petronella

Kuvitusmatka No. jotakin

Tässä se nyt on: Pomenia-Unien Satumaa kirjan tekstit yksissä kansissa! (ja joo, muutama kuva vielä tekemättä MUTTA kolmen vuoden puristus.) Huh ja juhuu!
On muuten ollut sellainen show koko kirjaprojekti, että jos olisin etukäteen tiennyt, en olisi tehnyt. Onneksi en tiennyt ja yhtä onneksi päätös tehdä, työstää ja saattaa loppuun ei uupunut matkan varrella, vaikka enemmän kuin useasti oli mielessä antaa periksi. Uupumusta lisäsi se, että samaan aikaan oli monta muuta rautaa tulessa, paljon uuden oppimista ja matka kohti tuntematonta ja epävarmaa. Yhteenveto on, että tuhannesti helpompaa kertoa tarinoita, piirtää kuin muuttaa tarina kirjoitetuksi kirjaksi. Näin ainakin minulla. Olen kuitenkin ollut onnekas, sillä auttamassa ja työstämässä on ollut ammattilaisia ajanpuutteeni vuoksi ja myös siksi, etten minä ole kirjailija-kirjailija. Olen tarinoija, satuilija, maailmojen luoja ja siinä on eroa satuilla kuin kirjoitella kirjoja. Monta tekijää mukana lisäsi myös hajontaa teksteissä, näkemyseroja ja vääntöjä. Tästä syystä sitten otin aikalisän ja syksyllä aloitin alusta. Maailma nähtiin uusin silmin, avoimin mielin ja oli uskomattoman ihana tunne palata takaisin teksteihin ja Pomenian pariin. Päätös pitää tauko ja ottaa mukaan uudet yhteistyökumppanit oli onnistunut. Ensimmäinen versio hiottiin kustannustoimittajien käsissä juuri sellaiseksi mitä pitääkin.
Sitä tässä mietin, että onko kirjoittaminen ja taiteellisten töiden loppuunsaattaminen aina yhtä hankalaa ja jos on niin miksi? Tiedän, että vaikeinta on lopettaa ja päästää irti, sillä työtään voisi hioa ikuisesti ja parannella ilman deadlinen deadlineä. Mutta silti, että luopuminen ja loppuunsaattaminen on kolmen vuoden pyörittely….jaa-a..Minä todella harkitsen pitkään ennen kuin aloitan toisen osan kirjoittamisen. Pomenia-Unien Satumaa on kolmiosainen eli kaksi osaa vielä tulossa. Joskus.


On ollut tärkeää ja mieltä lämmittävää huomata, että kaikesta digitaalisuudesta huolimatta kirjalla on edelleen asemansa, lukijansa ja ymmärtäjänsä. Ja yhtä uskomattoman ihanaa on, että perheet, joissa kirjaa testattiin ottivat omakseen ja arkeensa Pomenian satumaailman ja hahmot. Leikkejä leikitään ja tarina jatkuu monessa eri muodossa. Tämä on minulle yhtä kuin SUPER onnistuminen!
Vielä on kuvitusmatkaa jäljellä ja tekemistä rikkoo koko ajan kaikki mahdollinen. Olen tammikuun lopulla menossa Manchesteriin elämäni suurimpaan tapaamiseen, joka mahdollistaa mahdollisesti unelmat. Tätä varten piti tehdä uudet Pomenia trailerit ja markkinointimateriaalit vastaamaan sitä mitä olemme. Nämä tulivat minun tehtäväksi, sillä olen valitettavasti tässä vaiheessa paras kertomaan tarinan juuri sellaisena miten se tulee kertoa. Pomenian satua kun ei kerrota tekniikka edellä vaan maailma, joka on satukuvia, musiikkia ja tunnetta. Ulkona on muuten mitä kaunein taikatalvi ja lisätäkseni taikuutta niin hyppäytän teidät hetkeksi kirjan tarinan alkuun ja mukaan seikkailemaan. Pätkä siis kirjasta olkaa hyvä, ja kun katsot kuvituskuvaa oikein tarkasti, niin saatat löytää Unimestari Unosen ja paljon paljon muutakin. Moroloiskis!

Ja ps. lastenhuone on juuri sellainen kuin pitääkin olla eli satua, seikkailua, sotkua ja leikkiä täynnä!

”Äiti sammutti valot ja lähti huoneesta, mutta jätti oven raolleen. Verhojen takaa tuuletusikkunan raosta huokui kevyt tuulenvire Teon hämärään huoneeseen. Kuu-Ukon lisäksi ikkunasta kurkisti sisään Unimestari Unonen, joka tuskin oli uskoa silmiään. Siinäkö se nyt oli? Löytyikö se jo? Pieni ja sinnikäs? Kyllä, tuo lapsi oli selvästi omanlaisensa napero! Unonen viskasi huoneeseen täyden kourallisen taikapölyä, joka leijaili tuulenvireen mukana hentona aavistuksena Teon kasvoille. Unen ja valveen rajamailla keinuva Teo säpsähti, niin kuin joskus juuri nukahtamaisillaan voi säpsähtää. Hän ei kuitenkaan herännyt, vaan lipui unen ja valveen välistä, pilvien ja taikapölyn loisteessa Pomenian satumaahan, jossa sarasti jo seuraava aamu. Ja kuten aina, kaikkea sattui ja tapahtui, sillä sattua ja tapahtua kuuluu.”
-Pomenia-Unien Satumaa kirja, julkaistaan maaliskuussa 2019

Riemastuneet terveiset Vantaalta- Iloisesta Hepusta!

Riemukkain mielin Pomenia vieraili tänään Vantaalla, ihastuttavassa leluliikkeessä Iloisessa Hepussa!

Iloisin mielin voimme kertoa, että Pomenian Mindfulness-satuseikkailupeliä  voi tästä päivästä lähtien ostaa kyseisestä liikkeestä, loistavan palvelun kera. Liikkeestä löydät myös Pomenian A4 julisteita ja pieniä sisustustarroja.

Iloinen Heppu on ihana, pieni, väriä ja iloa täynnä oleva liike, jossa aivan ihana ja ammattitaitoinen kauppias palvelee innokkaasti asiakkaitaan niin niitä pikkuisia kuin isompiakin. Ja voi, kyllä meidän pieni kesäharjoittelija tyttö ihastui; siellä saa myös leikkiä kauppias Leenan kanssa 🙂 <3

Tervetuloa Iloinen Heppu Pomenian satumaiseen maailmaan mukaan, ja lämpimästi omasta puolestani toivotan kaikki myös tutustumaan tähän harvinaisen valloittavaan liikkeeseen Vantaalla.

Tiistaiterkuin Susanna ja kesäharjoittelija neiti

Tutustu Iloiseen heppuun!