Tagi-arkistot: sisustus

Ommellinen Pomenia

Ensin oli lohikäärmehattu ja Tinttu.com

Tinttu.comin lopettaessani koin suurta luopumisen tuskaa. Näin siitäkin huolimatta, että olin innoissani ja kiitollinen Pomenia-projektin aloittamisesta. Olin onnellinen myös siitä, että pääsin vihdoin luomaan sadunmaailmani todeksi tarinoin, kirjoin, luetuin äänivideokirjoin, lautapelein kuin mobiilipelein.  Ilosta huolimatta koin kuitenkin joka kevät, syksy ja talvi palavan halun suunnitella uusia mallistoja, pyöritelllä niissä värejä, loihtia omia kuoseja kuin hassutella hatuilla  ja vaikka mitä. Pitkään mietin, että tuonko lastenvaatemallistot takaisin, koska tämä on niin syvällä sisimmässäni vai myynkö oikeudet mallistoille ja brändille. Päätin, että annan olla sillä en halunnut viedä osaamista ja sisältöä Suomen ulkopuolelle. Lisäksi ymmärsin, että oma aika, haaveet ja mahdollisuudet eivät aina kohtaa silloin, kun pyöritellään rattaita, joiden vääntämiseen menee vuosi, toinen jos kolmaskin…Kerran sitten verkossa surffaillessani (kyllä lastenvaatteita, kankaita jne jne.) eksyin suomalaiselle sivustolle, jossa oli energiaa, tahtotila ja toteutus, joka puski positiivisuudessaan läpi.  Pääni raksutti ja ruksutti ja hetkessä ymmärsin, että yhdistämällä sen mikä on eri osapuolten osaamisen ala, tehdään jotakin sellaista mitä ei ennen ole tehty.

ja sitten Ommellinen Pomenia.

Tapasin Ommellisen Liisa Häklin ja löysimme heti yhteisen sävelen tekemisessä. Meitä kumpaakin yhdisti rakkaus kauniisiin asioihin, upeisiin kangaskuoseihin ja lasten kuin aikuisten vaatteisiin ja olihan se niin, että Ommellisella oli pieni Pomenian kokoinen paikka täytettävänä. Vakuutuin Liisan ja Jessen mahdollisuuksista kasvattaa Ommellisesta Pomenian kanssa kansainvälinen tekijä sekä tiesin, että selkeä yhteistyökuvio mahdollistaa paljon. Yhteistyössä Pomenia keskittyy kuoseihin, taiteen tekemiseen sekä myyntiin. Ommellinen hoitaa tuotteiden valmistamisen ja myynnin.

Ensimmäisten toukokuun alussa  tulevien uusien tuotteiden tähtäimessä on ensimmäistä kertaa kotimaan lisäksi isommin ulkomaat, joista haetaan lisäkasvua. Kasvu mahdollistaa molemmille yrityksille uusien ihmisten palkkaamisen ja tukee myös Ommellisen uusien tuotteiden kehittämistyötä. Pomenialle kuin minulle yhteistyö tarkoittaa, että Tinttu.comin tarina ei lopu vaan jatkuu Suomessa uudessa muodossa sekä uusissa osaavissa käsissä. Paremmin ei voisi olla. Olen innoissani 🙂

Sydämellistä  NAISTENPÄIVÄÄ, ”Naisissa ja naisten yhteistyössä on voimaa”

Petronella Grahn

 

Esimmäiset tuotteet kuin kankaat ovat myytävissä aikaisintaan toukokuun esimmäisillä viikolla 2018.

”Salainen Satumetsä” ”Forgotten Forrest” -Design by Fairytale Artist Petronella

Lorem ipsum dolor sit amet...

MEDIATIEDOTE:

Ommellinen ja Pomenia ovat solmineet kolmevuotisen lisenssisopimuksen, missä Ommellinen Oy:llä on yksinoikeudellinen oikeus tuottaa sekä valmistaa Pomenia- Design by Fairytale Artist Petronellan suunnittelemia vaate ja sisustustekstiilejä. Yritysyhteistyö pitää sisällään Ommelliselle oikeuden myös valmistaa sekä tuottaa tekstiileistä vaate ja sisustustuotteita. Tuotteiden valmistus sekä myynti toteutetaan molempien yritysten tukku- ja kuluttajakaupassa.

Lisenssisopimuksella sekä yritysyhteistyöllä tähdätään ulkomaankaupan kasvuun keskittämällä yritysten vahvuudet omaan osaamisen alaan.

Pomenia on lastenvaatebrändin Tinttu.comin perustajan satutaitelija Petronella Grahnin luoma sadunmaailma. Unien Satumaa Pomenia on mobiilipelejä, lautapelejä, videokirjoja, satukirjoja, musiikkia sekä design tuotteita. Ensimmäinen osa kahdeksanosaisesta episodipohjaisesta mobiilipelistä julkaistaan kansainvälisille sekä Suomen markkinoille keväällä 2018.

Jyväskylässä sijaitseva Liisa ja Jesse Häklin Ommellinen Oy on noussut vakavasti otettavaksi tekijäksi suomalaiseen kangas- ja vaateteollisuuteen. Yritys on kasvanut yhden henkilön yrityksestä 7 henkilön yritykseksi viime vuoden aikana. Liikevaihto tulee rikkomaan miljoonan rajan ensi vuoden sisällä.

Ensimmäiset tuotteet kuin kankaat ovat myytävissä aikasintaan toukokuun esimmäisillä viikoilla 2018.

 

www.Ommellinen.fi

www.Fairytalepetronella.com

ENNAKKOMYYNTITUOTTEET

Ennakkomyyntituotteina nyt pieni uniikki erä ”Aina ei jaksa” Pöllömukeja ja ”Elämälle” Kettumukeja!

Ihastuttavat Exclusively design by Fairytale Artist Petronellan Aina ei jaksapöllömukit kolmessa eri värissä. Lime, Pinkki ja Lila. Nyt upeana uutuutena  ”Elämälle” Kettumuki on nyt saatavilla ennakkomyyntituotteena verkkokaupasta.

Muki on halkaisijaltaan 8 cm ja korkeus 10 cm. Mukit ovat valmistettu Suomessa.

Mukeja on saatavilla vain rajoitettu erä, joten ole nopea ja osta omasi! Toimitus 14.6 alkaen.

 

Lue lisää ja Osta omaksi!

Terveiset Unien Satumaasta Pomeniasta!

Voi miten jänniä aikoja täällä eletäänkään!

Kaikenlaista uutta sattuu ja tapahtuu. Huh ja hei!

Minä onnellisena olen jo päässyt näkemään mitä se meidän Satutaiteilija Petronella teille taikokaan parhaillaan henkiin, mutta vielä pitää malttaa hetki olla ihan hyst hyst 🙂 Mutta jos ette kerro kenellekkään, niin voin kuiskutella kuiskuttelemalla, että jotain aivan lumoavaa taidetta on tulossa, mutta siitä ollaan sitten ihan hissukseen 🙂

Ja ensi viikko.. silloin pienten ja vähän isompienkin Pomenialaisten pöksyt vasta tutiseekin, mutta siitä myöhemmin lisää. Siis oikeasti myöhemmin, ei yhtään enempää nyt 🙂

Odotellessamme tulevaa voimme katsella ja nauttia taiteilijaa työssään… on se muuten lumoavaa ja näppärää kun sen taitaa! Ja jos vielä lisää kauneutta ja taianomaisuutta kaipaa ihailtavaksi, lämmin suositus on käydä katsomassa verkkokaupassamme taidejulisteita joista löytyy enemmän kuin tuhat sanaa kertovia kuvia <3

Innokkain terveisin Susanna

Katso ja nauti!

Uniikki ja rajattu erä Exclusively design by Fairytale Artist Petronellan ”Aina ei jaksa”-pöllö mukeja.

Uniikki ja rajattu erä Exclusively design by Fairytale Artist Petronellan ”Aina ei jaksa”-pöllö mukeja.

Sellaista se on ettei aina jaksa. Ihan sama mitä tekee niin silmät lupsii, haukotuttaa ja on vetämätön venytetty olo. Jos päivä on ollut kiireinen niin sumussa menee koko päivä eikä näiden päivien jälkeen jaksa edes sitäkään. Peilistä takaisin katsoo pöllähtänyt pöllö…
Ihmeitä pöllömäiseen vetämättömään oloon loihtii lämmin kuppi virkistävää kahvia, hunajainen tee, tai taivaallinen suklainen kaakao….Me kruunaamme nämä väsyneet, herkulliset ja herkät kuppihetket ”Aina ei jaksa”-pöllömukeilla. Miksi? Siksi koska aina ei jaksa, eikä pidäkään jaksaa ja ei mikään ole niin pöllö näky kuin pöllö itse. Vahvat suositukset <3

Keramiiikamukit ovat konepestäviä ja mikron kestäviä.

Muki on halkaisijaltaan 8 cm ja korkeus 10 cm. Mukit ovat valmistettu Suomessa.

Mukeja on saatavilla vain rajattu erä.

Mukit saatavilla nyt  verkkokaupasta https://pomenia.com/verkkokauppa/exclusively-design-by-fairytale-artist-petronella/