Tagi-arkistot: Tarinoita Pomeniasta

Tärkeintä on usko omaan itseen ja vasta sitten se unelma…ehkä

Moippelis kaikille teille täältä piirustuspöytäni äärestä! Hirmuisen paljon iloa, innostusta ja riemua alkaneeseen vuoteen.

Haluaisin hieman raottaa teille ovea työhuoneeni puolelle ja kertoa, mitä kaikkea tänne juuri nyt kuuluu, pitkän ja työntäyteisen mutta sangen ilahduttavan vuoden jälkeen.

Piirtämässä. Kuva: Andrea Joki
Piirtämässä. Kuva: Andrea Joki

Kaikki se, mikä juuri nyt on tapahtumassa todeksi, on jonkinmoinen ihme. Ihme on se, että olen selvinnyt kaikesta tästä työmäärästä, mitä tähän pääseminen on vaatinut. Uskoinko siihen itsekään, että selviäisin? En. Tai luultavasti uskoin alkuun ja hetkittäin, mutta kun hommat ja kuviot vain kasvoivat kasvamistaan, niin jonnekin se itseluottamus ja usko omiin mahdollisuuksiin ja kykyihin katosi. (Löytyäkseen ja kadotakseen taas uudelleen.) Sellaista se kai on, kun tekee asioita, joita ei ole ennen tehnyt.

Kirjailija Simon Sinek sanoi sen hyvin: Working hard for something we don’t care about is called stress. Working hard for something we love is called passion.

Juuri näin! Eli joko sitä pitää tästä tekemisen tekemisestä tai sitten siitä mitä tekee. Tiedä häntä, mutta tahti on sellaista, että ellei minua tunne tai tiedä mistä on kyse, niin eihän tämä ulkopuolelta katsottuna hallitulta ja järkevältä näytä ollenkaan. Mutta sehän on vain näissä hommissa se kaikkein paras juttu! Saa olla sillä lailla sopivan hassusti ja iloisesti vinksallaan. Hymyssä suin – ainakin enimmäkseen.

Taitelijan ja tekijän perhearjesta haluaisin sanoa sen, että voi kunpa tässä olisikin vain se piirtäminen ja luominen! Mutta ei se suurperheessä tietenkään niin ole. Toisaalta hyvä, sillä eihän sitä Linnanmäelläkään ole juhlaa, jos siellä joka päivä kävisi. Jotenkin tämä Lintsi-ajatus lohduttaa minua silloin, kun tuntuu, ettei ole aikaa tarpeeksi piirtämiseen ja siihen kaikkeen, mitä pitäisi tehdä.

Yhden parhaimmista tekemisen ja onnistumisen opeista tehdä ne tuhat ja sata asiaa samaan aikaan sain mummoltani noin miljoona vuotta sitten: Vie mennessäs ja tuo tullessas. Kyllä! Mummo oli viisas nainen, kun tämän lohkaisi minulle äitiyden alkuvuosina kesken valitukseni. Vasta nyt näin kaksikymmentäviisi vuotta ja viisi lasta myöhemmin ymmärrän, mikä helmi tässä lauseessa piileekään. Meillä ei siis ole erityisiä suursiivous-, pyykki- tai oikein mitään muitakaan ahkeruuspäiviä, vaan hommat on kotona jaettu kaikkien kesken. Elämänhallinnan taidot ovat tärkeitä, ja niitä opitaan myös kotitöitä tehden. Koko perhe osallistuu ja tekee – enemmän tai vähemmän mielellään. En ole parempaa sotkun ja kaaoksen reseptiä vielä keksinyt kuin osallistaminen joka päivä.

Kaikki osallistuvat kotitöihin ja oppivat samalla uusia juttuja – myös minä! Lapseni eivät tietenkään aina usko, mitä minä heille sanon. He katsovat jostain Youtubesta videopätkän ja kertovat sen jälkeen minulle, kuinka olen koko ikäni imuroinut väärällä tavalla. Napauttavat tällä tavalla vanhempaansa takaisin…  Noh, joissain asioissa munat ovat kanaa fiksummat. 

Tässä on on yksi esimerkki ”Lintsin karusellistani” eli työpäiväni tapahtumista: kuvitusta syksyllä ilmestyvään Pomenia-kirjaan!

 

Se viime vuosi. Se oli rankka ja äärettömän rakas. Halusin kaikkea tätä. Pomeniaa ja tehdä sitä, mitä rakastan. Kun kolme vuotta sitten aloitin Pomenian-matkani, niin tiesin alusta asti, että teen kaiken tämän vain kerran elämässä ja tässä iässä. Parempi siis tehdä kaikkensa ja niin hyvin, että siinä onnistuu. Vähempi ei tällä kertaa ole enempi. Onneksi unelmien eteen ponnisteleminen ja onnisteleminen antaa minulle voimaa enkä huomaa arjen harmautta ollenkaan (vaikka se siellä sata varmasti on).

Oli iso päätös vuosi sitten sulkea verkkokauppa ja valita se reitti, jota kukaan muu ei vielä ollut käynyt tallaamassa. Kuljin hetken aika sumussa. Varmuutta tulevaisuuden suunnasta ei ollut. Jatkuvasti piti priorisoida ja valita, minne mennä tai mihin keskittyä. Piti päättää, mitä tehdä heti ja mitä vähän myöhemmin. Kaikki tärkeitä asioita eikä kansainvälinen kuvio helpottanut paineita pätkän vertaa. Pyörittyäni paikoillani tarpeeksi kauan ymmärsin, että nostan esille tasan viisi toteutettavaa ja merkittävää asiaa vuodelle 2019, jotka vedän ja joihin keskityn. Piti karsia ja sanoa paljon ei, sillä liian isoja peikon loikkia tehdessä sinne tänne menee väkisinkin lopulta askeleet sekaisin.

Peikkotunika, mallistossa syksyllä 2020.

Mitä sitten tehtiin ja mitä on tapahtumassa? Niinpä niin. Se onkin jännittävä kysymys se. Kaikista suurin juttu Suomessa on ensijulkaistavat satukirjat tänä vuonna. Pomenia-trilogian ensimmäinen osa ja pienet lyhyttarinat julkaistaan syksyllä 2020 (Kumma-kustannus). Tässä on syksyn ja kevään aikana kirjoitettu yli 350 sivua satuja ja kuvitettu samoja seikkailuja vino pino. Luvassa on paljon, paljon Pomenia-seikkailuja. Jihhuu!!

Ja tulee kaikkea muutakin suurenmoisen ihastuttavaa! Teidän kaikilta saamieni toivomusten ja palautteiden mukaan uudistettu ja suosittu Pomenia-lautapeli, jonka avulla opitaan hirmuisen tärkeitä taitoja. Pelissä rentoudutaan, joogataan ja opitaan tunnetaitoja. Iloa, riemua, keskittymistä ja seikkailun taikaa. Hurjan ihanaa!

Ennen kirjojen ilmestymistä raotamme Pomenian ovea kutsumalla kaikki hassuttelusta ja riemusta innostuvat Pomenian taikamaan verkkokauppaan! Kauppa on tällä hetkellä uudistettavana ja avataan keväällä. Tästä ilmoitamme erikseen ja tottakai silloin on luvassa verrattomia avajaisylläreitä! Pomenian uusissa tuotteissa vilahtelee suloisia satuolentoja ja valloittavia metsäneläimiä. Tässä uusi luomani hahmo. Vallattoman vilkas ja rakastettavan suloinen Pikku Kettu.

Veikeistä veikein: Pikku Kettu.
Veikeistä veikein: Pikku Kettu ja uudet tennarit.

Sen vielä haluan sanoa, ihan itsellenikin muistutukseksi, että viime vuoden aikana olen useamman kerran pysähtynyt ihmettelemään sitä, kuinka paljon ihminen oppiikaan uusia taitoja, kun tekee, toistaa ja opettelee. Tärkein oppi eli hoksaamisen tähtihetki minulle itselleni taitaa olla se, että suurin vastus kaikessa on aika usein omien korvieni välissä. On tervettä epäröidä ja kyseenalaistaa itsensä aina silloin tällöin, mutta jos jo häiritsevästi ja rutiininomaisesti ei usko itseensä (kuten minä), ja pakittelee, niin lopulta ei mikään onnistu. Ei edes ”vie mennessäs, tuo tuollessas”.

Pitää olla rohkeutta päästää irti ja uskaltaa ottaa itsensä käyttöön. Ja parhautta on, että sitä voi aloittaa ihan mistä tahansa tasosta ja tekemisestä. Olennaisinta on harjoitella, harjoitella, harjoitella ja vielä kerran harjoitella. Jostain muistan lukeneeni, että vie noin 10 000 tuntia tulla mestariksi. Jep, allekirjoitan tämän ja sillä lisäyksellä, että perille pääsee rikkinäiselläkin laivalla, mutta se vain kestää pidemmän aikaa. Ei siis tarvitse olla paras, vaan riittää, että tekee parhaansa.

Minulle motiiveista ykkönen on kysyä itseltäni ja kirjoittaa ylös ne syyt miksi. Miksi teen tämän kaiken? Miksi minä haluan tätä? Miksi teen sitä, mitä teen? Vastaus Pomenian kohdalla tulee suoraan sydämestä: Minusta lapsella kuten meillä kaikilla on oikeus luovaan leikkiin, mielikuvitukseen ja innostukseen.

Ja muistetaanpa me aina, että ei koskaan eikä ikinä ole liian myöhäistä tavoitella unelmiaan. Niiden unelmien ei muuten tarvitse olla tietyn kokoisia ollakseen merkittäviä. Riittää, että ne ovat itselle isoja. Minun suurin toiveeni ja unelmani on, että lapset ja aikuiset löytäisivät Pomeniassa seikkailemalla avoimin mielin voimaa ja uusia puolia omasta itsestään nähden kauneutta kaikkialla ja kaikissa.

Tästäpä hirmuisen tärkeästä syystä Pomenia tuotteita tehdäänkin jatkossa ihan kaikille ja mm. vaatemallistot suunnitellaan myös meille aikuisille. Saadaan siis samistella vauvasta vaariin. Aika fantsua, eikö olekin?

Hurmaavaa uutta vuotta 2020!

Lähetän täältä Pomeniasta monta kourallista tähtipölyä tuomaan ilon ja onnen pilkahduksia niin sinun kuin minunkin päivääni.

Nyt takaisin piirtämään,
Kimaltalevin takkutukkaterveisin

PS. Jos et vielä ole Pomenia-uutiskirjeen tilaaja, niin liityppä satumaiseen joukkoomme viimeistään nyt, näin kuulet ensimmäisenä taikapölyuutiset.

Fields marked with an * are required

Usko satuihin ja seikkailuihin ja LIITY lumotulle sähköpostilistallemme!

Kuvitusmatka No. jotakin

Tässä se nyt on: Pomenia-Unien Satumaa kirjan tekstit yksissä kansissa! (ja joo, muutama kuva vielä tekemättä MUTTA kolmen vuoden puristus.) Huh ja juhuu!
On muuten ollut sellainen show koko kirjaprojekti, että jos olisin etukäteen tiennyt, en olisi tehnyt. Onneksi en tiennyt ja yhtä onneksi päätös tehdä, työstää ja saattaa loppuun ei uupunut matkan varrella, vaikka enemmän kuin useasti oli mielessä antaa periksi. Uupumusta lisäsi se, että samaan aikaan oli monta muuta rautaa tulessa, paljon uuden oppimista ja matka kohti tuntematonta ja epävarmaa. Yhteenveto on, että tuhannesti helpompaa kertoa tarinoita, piirtää kuin muuttaa tarina kirjoitetuksi kirjaksi. Näin ainakin minulla. Olen kuitenkin ollut onnekas, sillä auttamassa ja työstämässä on ollut ammattilaisia ajanpuutteeni vuoksi ja myös siksi, etten minä ole kirjailija-kirjailija. Olen tarinoija, satuilija, maailmojen luoja ja siinä on eroa satuilla kuin kirjoitella kirjoja. Monta tekijää mukana lisäsi myös hajontaa teksteissä, näkemyseroja ja vääntöjä. Tästä syystä sitten otin aikalisän ja syksyllä aloitin alusta. Maailma nähtiin uusin silmin, avoimin mielin ja oli uskomattoman ihana tunne palata takaisin teksteihin ja Pomenian pariin. Päätös pitää tauko ja ottaa mukaan uudet yhteistyökumppanit oli onnistunut. Ensimmäinen versio hiottiin kustannustoimittajien käsissä juuri sellaiseksi mitä pitääkin.
Sitä tässä mietin, että onko kirjoittaminen ja taiteellisten töiden loppuunsaattaminen aina yhtä hankalaa ja jos on niin miksi? Tiedän, että vaikeinta on lopettaa ja päästää irti, sillä työtään voisi hioa ikuisesti ja parannella ilman deadlinen deadlineä. Mutta silti, että luopuminen ja loppuunsaattaminen on kolmen vuoden pyörittely….jaa-a..Minä todella harkitsen pitkään ennen kuin aloitan toisen osan kirjoittamisen. Pomenia-Unien Satumaa on kolmiosainen eli kaksi osaa vielä tulossa. Joskus.


On ollut tärkeää ja mieltä lämmittävää huomata, että kaikesta digitaalisuudesta huolimatta kirjalla on edelleen asemansa, lukijansa ja ymmärtäjänsä. Ja yhtä uskomattoman ihanaa on, että perheet, joissa kirjaa testattiin ottivat omakseen ja arkeensa Pomenian satumaailman ja hahmot. Leikkejä leikitään ja tarina jatkuu monessa eri muodossa. Tämä on minulle yhtä kuin SUPER onnistuminen!
Vielä on kuvitusmatkaa jäljellä ja tekemistä rikkoo koko ajan kaikki mahdollinen. Olen tammikuun lopulla menossa Manchesteriin elämäni suurimpaan tapaamiseen, joka mahdollistaa mahdollisesti unelmat. Tätä varten piti tehdä uudet Pomenia trailerit ja markkinointimateriaalit vastaamaan sitä mitä olemme. Nämä tulivat minun tehtäväksi, sillä olen valitettavasti tässä vaiheessa paras kertomaan tarinan juuri sellaisena miten se tulee kertoa. Pomenian satua kun ei kerrota tekniikka edellä vaan maailma, joka on satukuvia, musiikkia ja tunnetta. Ulkona on muuten mitä kaunein taikatalvi ja lisätäkseni taikuutta niin hyppäytän teidät hetkeksi kirjan tarinan alkuun ja mukaan seikkailemaan. Pätkä siis kirjasta olkaa hyvä, ja kun katsot kuvituskuvaa oikein tarkasti, niin saatat löytää Unimestari Unosen ja paljon paljon muutakin. Moroloiskis!

Ja ps. lastenhuone on juuri sellainen kuin pitääkin olla eli satua, seikkailua, sotkua ja leikkiä täynnä!

”Äiti sammutti valot ja lähti huoneesta, mutta jätti oven raolleen. Verhojen takaa tuuletusikkunan raosta huokui kevyt tuulenvire Teon hämärään huoneeseen. Kuu-Ukon lisäksi ikkunasta kurkisti sisään Unimestari Unonen, joka tuskin oli uskoa silmiään. Siinäkö se nyt oli? Löytyikö se jo? Pieni ja sinnikäs? Kyllä, tuo lapsi oli selvästi omanlaisensa napero! Unonen viskasi huoneeseen täyden kourallisen taikapölyä, joka leijaili tuulenvireen mukana hentona aavistuksena Teon kasvoille. Unen ja valveen rajamailla keinuva Teo säpsähti, niin kuin joskus juuri nukahtamaisillaan voi säpsähtää. Hän ei kuitenkaan herännyt, vaan lipui unen ja valveen välistä, pilvien ja taikapölyn loisteessa Pomenian satumaahan, jossa sarasti jo seuraava aamu. Ja kuten aina, kaikkea sattui ja tapahtui, sillä sattua ja tapahtua kuuluu.”
-Pomenia-Unien Satumaa kirja, julkaistaan maaliskuussa 2019

Puuhakkaat Helatorstain terveiset Pomeniasta!

Puuhakkaat Helatorstain terveiset Pomeniasta!

Unien Satumaa Pomenia toivottaa oikein puuhakasta Helatorstaita teille kaikille.
Mitäs sitä tänään puuhattaisiin?

Pidetäänkö leppoisa satuhetki ja kuunnellaan sylitysten Satutaiteilija Petronellan kirjoittamaa ja kuvittamaa Keijun taikapöly-satukirjaa? Uppoudutaan hetkeksi keijujen ja taikapölyn maailmaan.Miten ihmeessä se lusikka liittyy keijuihin ja mitä ihmeellistä lusikan avulla saadaankaan aikaan ihmismaailmassa?

Sadun jälkeen onkin mukava mahdollisuus tulostaa Satutaiteilijamme tekemiä värityskuvia ja laittaa oma mielikuvitus valloilleen. Minkälainen on teidän keiju tai peikko? Voi miten upeata olisikaan nähdä pienten ja miksei isompienkin näkemyksiä ihastuttavista Pomenian hahmoista <3

Pidetäänpä loppuviikko oikein kivaa yhdessä ja päästetään satumainen mielikuvitus valloilleen 🙂