What are you really standing up for?

“Olipa kerran nyt ja ikuisesti Unien Taikamaa Pomenia, Pomeniassa Kukkaketo, Kukkakedossa suuren suuri Tammipuu, Tammipuussa, omissa kotikoloissaan asustelevat Keijut ja Keijuilla tärkeä tehtävä kerätä kukista Taikapölyä satumetsän talven ja hyvän varalle. Ja eräänä keväänä Pomenia tarvitsi apua. Apua etsittiin kaikista maailmoista, sillä tarvittiin juuri oikea lapsi auttamaan, sellainen joka oli niin hassu kuin halusikin olla. Sellainen kuin sinä.”

Näin alkaa Pomenian suuri seikkailu ja satu, jonka olen luonut yhdessä lapsieni kanssa. Koko Pomenia kaikkineen on aivan uskomaton, ja varsinkin kun miettii, että satumaailmasta tuli aika lailla sattuman sekä ruuhkavuosien väsymyksen seurauksena liki kaksikymmenvuotinen luomisprosessi.

Muistan sen kuin eilisen, kuinka kaikki alkoi. Sinä iltana, kuten aika tavallisesti tuolloin, olin aivan puhki. Olin kahden duracell pojan (2v ja 4v) äiti ja hoidin poikia kotona. Arkipäivät olimme perustamassani Lasten Leikkipuisto Nellissa yhdessä muiden lapsiperheiden kanssa, ja illalla vedin biccitunteja Vantaalla, Helsingissä ja Espoossa. Minulle tärkeää oli silloin ja on edelleen se, että sain hoitaa lapsiani itse. Taloudellisesti tämä merkitsi monesta asiasta luopumista kuin myös, että tapasimme lasten ollessa pieniä mieheni kanssa arkisin enemmän eteisessä kuin missään muualla.

Oli siis ilta ja takana pitkä päivä parin tunnin treeneineen. Sinä iltana en millään jaksanut lukea niitä samoja satuja samoine luisine puisine kuvineen, vaan rohjotin lasten sängyssä miettien, että miten hoidan homman alta pois mahdollisimman nopeasti ja helposti. Lasten tapellessa siitä kumman vuoro oli valita satu, niin sammutinkin valot ja sanoin, ettei tänään lueta yhtään mitään vaan äiti kertoo ihan oman sadun. Poikien kiukusta ja karjumisesta huolimatta sekä siitä ettei ollut ajatustakaan mistä tarinan taion, jatkoin. Saadakseni hiljaisuuden huoneeseen koputin sängyn päätyyn ja kuiskasin: ”Kuulitteko pojat? Joku koputtaa!” Hiljaisuus laskeutui huoneeseen, koputin uudestaan ja kuiskasin kovempaa: ”Kuulitteko? Joku koputti taas! Kuka se on? ” ”Se on lohikäärme”, kuiskasi kaksivuotias poikani takaisin epäröimättä hetkeäkään. ”Ja Äiti, se hakee meidät lentämään!” jatkoi hän silmät loistaen. Sinä iltana laskeutui lastenhuoneeseen Unimestari Unosen lisäksi taikuus ja taikapöly sekä alkoi seikkailu, jollaista en koskaan olisi voinut kuvitellakaan olevan olemassa.

Sanotaan, että lapset syntyvät tähän maailmaan vanhempiaan opettamaan. Minulle tämä on totta. Eniten elämästä ja itsestäni olen oppinut juuri vanhemmuuden ja vastuun kautta. Se miksi Tinttu.com aikoinaan syntyi ja tämän jälkeen Pomenia, ei ole tyhjänpäiväinen sattuma eikä tyhjempi businessidea. Pomenian, yrityksen, brändin, minun ja sadunmaailman pohjan ytimessä on kyse siitä, että kuka oikeasti voit olla ja olet sekä minkä arvojen puolesta toimit että taistelet. 

Kuuden lapsen äitinä perustarpeiden ja turvallisuussääntöjen lisäksi ”kasvatusperiaatteenani” on, että jos voin antaa vain yhden lahjan, annan innostusta. Lapsi on syntyjään rajaton, ennakkoluuloton, luova ja mielikuvitusrikas. Ei ole mitään syytä rajoittaa hänen luovuuttaan vaan annetaan lapsen olla juuri sellainen kuin oikeasti on. Kuinka monelta murheelta sitä pelastuukaan, kun on kyky  unelmoida, haaveilla ja mielihuvitustella? Mahdottoman kuvitteleminen mahdollistaa tässä elämässä enemmän kuin uskommekaan.

Ajatus esille tulemisesta sellaisena kuin itse oikeasti olen hirvittää hetken, sillä en ole täysin varma siitä, että onko aika oikea kiroilevalle peikkoäireelle? Mutta aika sen näyttää ja parempi herättää keskustelua kuin ettei ajatuksia ja keskustelua ollenkaan. Sydämestäni toivon, etten ole yksin. Maailma kun on niin paljon parempi paikka ripauksella taikapölyä ja taikuutta.  

”What are you really standing up for?”

Innostusta:
-Väritä lohikäärme Sisu, joka vei pojat ensimmäiselle kuutamolennolle v. 1999

 tulosta kuva tästä!

%d bloggers like this: