on Pomenian luoja, lastenkirjailija, kuvittaja, kangasdesigner, lastenvaatebrändi Tinttu-comin perustaja ja kuuden lapsen äiti.
Pomenia on lapsuudessani syntynyt satumaailma, jonka taikaa olen jakanut ja luonut uudelleen yhdessä lasteni kanssa iltasatujen, opettavien seikkailujen ja satukuvien kautta. Äitiyden myötä heräsin satutaiteilijan lahjoihin, ja tarinankerronnan sekä kuvataiteen avulla herätin Pomenian taikamaailman ja satuhahmot eloon. Ensimmäisen kerran esittelin satumaailmani julkisesti Tinttu.com lastenvaatebrändin kautta (1999–2016). Lastenvaatemallisto oli luonnollinen askel satumaailmani esille tuomiseen, sillä mielikuvituksellisissa vaatteissa lapset voivat leikkiä ja toimia itse tarinan sankareina ja tarinankertojina.
Lapsen oikeus leikkiä vapaasti, luovasti ja mielikuvitusrikkaasti on minulle sydämen asia, ja pyrin tukemaan sitä kaikessa toiminnassani. Satujen voima kutsuu meitä leikkimään ja lennättää mielikuvituksen ja luovuuden siivilleen. Satujen avulla lapset oppivat leikkien uusia taitoja, mutta niiden tärkein tehtävä on vaikuttaa tunne-elämään sekä opettaa käyttäytymisen ja moraalin perusteita.
Olen vahvasti sitä mieltä, että meidän kaikkien, erityisesti aikuisten, tulisi antaa itsellemme lupa päästää irti ja hassutella, jotta voimme löytää ja vapauttaa luovuutemme ja leikkimielisyytemme. Lapset osaavat vielä huvitella mielikuvituksen voimalla, mutta aikuisuuden myötä tuo kyky usein häviää. Kuitenkin mielihuvittelun osaamisessa on oikeassa elämässä arvaamattoman suuri arvo: kyvyssä päästää irti, luoda uutta, leikkiä ja kuvitella mahdoton mahdolliseksi.
Satumaailman arvojen puolestapuhujana, satutaiteilijana, kuvittajana, lastenkirjailijana, Tinttu.comin perustajana, kuosisuunnittelijana, Pomenian satumaailman luojana ja kuuden lapsen äitinä toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi Pomenian seikkailuun, jossa jokainen on juuri oikeanlainen ainutlaatuinen satuhahmo, kuten kuuluukin.
-Jos voit antaa vain yhden lahjan niin anna innostusta!-

Petronella Grahn, monitaituri tekstiilialalla, tunnetaan lastenvaatteiden lisäksi myös Pomenia-satumaailman luojana. Hänen uraansa kuuluu lastenkirjojen kirjoittamista ja kuvittamista sekä pedagogisten pelien kehittämistä Pomenian maailmaan. Grahnin työt ovat saavuttaneet suosiota ainutlaatuisen tunnelmansa ja opettavaisen sisältönsä ansiosta.
• Petronella Grahn perusti vuonna 1999 Tinttu.com lastenvaatebrändin. Jälleenmyyntiedustus Suomessa, Euroopassa ja Venäjällä. Omat liikkeet Vantaa, Helsinki, Lohja ja Kotka. Tuotannot Suomessa, Intiassa, Kiinassa ja Euroopassa. Toiminta keskeytetty väliaikaisesti vuodesta 2018- Pomenian vuoksi.
• 1999- Fairytale Design by Petronella Grahn tuotteiden suunnittelu ja tuotanto (Kankaat, vaatteet, hatut, kaavat, kengät, tekstiilit, sisustus jne.)
• 1999-2001 Perhepuisto ja lastenleikkipuisto Nellin perustaminen ja toiminnanohjaus. Tikkurila, Vantaa. Lapsilähtöisyys arvomaailman kehittäminen, luovan leikin merkitys lapsen kasvussa ja kehityksessä, kasvatus, perhearvot ja pedgogiikka.
• 2001 SantaPark kotiluolan tonttujen ja esiintyvien tonttujen asusteiden ja hattujen suunnittelu.
• 2009-2013 Huutjärven kesäkahvila Hutikan perustaminen, rannan kunnostus, toiminta ja ylläpito. Keraamiset astiastot mm. lohikäärme ja keiju.
• 2011 Kansikuva ja joulukortit. Carean Laseri-lehti julkaisu.
• 2010-11 Mikkelin kauppakeskus Stellan lastenkeskuksen leikkipaikan ”Hupsistella” suunnittelu, toteutus ja seinätaidemaalaukset.
• 2011 Sokoksen Jouluikkunan taidemaalaus 3,5 m x 5m ja pääjouluikkunan sisustus.
• 2013 Kotkan Seurahuoneen lasten leikkipaikan suunnittelu, sisustus sekä seinätaidemaalaus ”Satulinna”.
• 2013-2014 Lisenssiyhteistyö Karto Oy:n kanssa painotuotteissa (Kortti, juliste, lahjapakkaus, lahjapaperi, kattaus, tarrat jne.)
• 2014-2022 satutauluja ja piirustuksia n. 500kpl
• 2014 Truben pakkaussuunnittelukilpailun ja Ranskanmatkan voittaja.
• 2014 Kymi Sinfonietan ensiesitys ”Hilla ja Liisi”-musiikkisadun kuvitus&lavastus&puvustus. Mari Kätkä, Ulla Piispanen ja Tuomas Kesälä.
• 2015 ”Keijun Taikapölyä”satukirja. Kirjoitus, kuvitus, kustantaminen, myynti, markkinointi.
• 2015 Kansi ja julistekuva, Suomen Lastenhoitoalan Liitto.
• 2015 ”Lähdetään Musiikkimatkalle” musiikkiopuksen kuvitus. Luri Luokkala, Marika Luokkala.
• 2016-2017 Taikamaailma Pomenian maailman luominen kirjalliseen ja kuvataiteelliseen muotoon.
• 2015-2018 Pomenian digitalisointi, kartta ja hahmojen graafinen luonti.
• 2016 Pomenia maailman digitalisointi peliyhtiön kanssa. 2D-animoinnin testaus.
• 2016 Pomenian Mindfulness-satuseikkailu lautapeli.
• 2011-2020 Canvas stutaulujen maalaus 120 kpl, ja taidenäyttelyt
”Sadunmaailmassa olen onnellinen” v. 2013, Kotka
”Unelmoin”, 2015, Espoon pääkirjasto
• 2013-2014 Vekkuli Oy:n päiväkotien 4 kpl taidemaalaukset ja sisustus.
• 2016-2018 sadunmaailma Pomenian animaatiosatumobiilipelikirjan kehitys alpha vaiheeseen.
• 2016 Päiväkoti Taikametsän taidemaalauksen (250 m2) sekä sisustus.
• 2016-2018 Pomenian äänimaailman luonti (satuhahmot) ja tunnuslaulu, musiikin luonti. Sävellykset Mika Tourunen, sanoitus Petronella Grahn
• 2017-2020 Design by Fairytale Artist Petronella Grahn Kankaiden lisenssisopimus Ommellinen Oy:n kanssa
• 2018-2019 Ensimmäiset Pomenian Satujooga ja Satuseikkailu toimintakortit. Kehitystyö yhdessä varhaiskasvatuksen ammattilaisten kanssa.
• 2018 elämyspuisto Pomenia 3D ar suunnittelu.
• 2018-2019 Pomenia nousi kaksi kertaa Startup 100Finland –listaykköseksi.
• 2019-2023 Suomen markkinoille Pomenian pedagogisia materiaaleja ja lastenkirjoja.
• 2019 Pyhtään kunnan kulttuuristipendi
• 2019- Pomenia taikamaailman markkinointi, media ja brändäys.
2019 Lasten ja nuorten Pyhtää ”Pikku Kettu” visuaalien ja markkinointi-ilme Pyhtään kunnalle.
• 2019 Kahdeksan vuoden mittainen kustannus sekä pedagogisen materiaalin sopimus suomalaisen lastenkirjakustantaja Kumma Kustannus kanssa.
• 2020 Pomenia kirjatrilogian ensimmäinen osa Taikamaailman suuri seikkailu sekä Taikapölynsalaisuus-kirjan julkaisu. Ensimmäiset Pomenia-kirjat nousivat heti ilmestyttyään Mitä Suomi lukee –listan kärkeen (11/2020).
• 2020- Pomenia verkkosivujen ja verkkokaupan Pomenia Shop perustaminen, luominen, IP brändikartta, visualisointi ja lanseeraus.
• 2020- Päätarinasta on tulossa globaaliin levitykseen suunniteltu eurooppalaisen tuotantoyhtiön kehittämä animaatiosarja ja -elokuva. Animaation tuotantosopimus (aiesopimus + alustavan vaiheen valmistelut) Päätuottajana Bafta palkittu Dave Mousley.
• 2021 Lasten ja aikuisten vaatemallistojen lisenssisopimus Design by Fairytale Artist Petronella Grahn EHTA by Dream Circuksen kanssa.
• 2021 Pomenia kirjojen käännösoikeuksien agentuurisopimus BonnierRights Ltd.
• 2021-2022 Pomenia tuotteiden päiväkoti testausyhteistyö eri kumppaneiden kanssa.
• 2021 Pomenia audiovisuaalinen kehitystyö/ Vanessa Chapman, Dave Mousley ja Petronella Grahn
• 2022 Pomenia satubaletti Oulun kansallisteatterin lavalla. Musiikki: Rolf Gustavson, Mika Tourula. Toteutus balettikoulu Sinikello, Päivi Koskela. Lavastus ja grafiikkataustat Petronella Grahn.
• 2023 ”Satua ja Seikkailua”- sisustus lanseeraus suomalaisen tuotantolisenssiyhteistyökumppanin kanssa. Julk. 2024
2023 Ruttu Rusinalle ei ryttyillä, satukirjan julkaisu 5/2023
2023 Pomenia Taikapöly Pelikortit
2024 yli kymmenen valtavaa mural seinämaalausta ympäri Suomen mm. kirjastoihin, kouluihin ja sairaaloihin.
• 2025 Ripaus Taikapölyä – A Puff of Magic Fairy Dust – Pomenian ensimmäinen oma kangasmallisto.
• 2025 Suuret satutaiteen muraalikokonaisuudet mm. Raumalla, Liljendalissa ja Rovaniemen Korkalovaaran monitoimikeskuksessa.
• 2025– Pomenian kansainvälisen animaatiosarjan ja -elokuvan kehitystyö Studio Liddellin kanssa.
• 2026 Laajoja Pomenian satumaailmoja ja muraaliteoksia päiväkoteihin, julkisiin tiloihin ja tapahtumaympäristöihin ympäri Suomen.
• 2026 Kotkan Sokos Hotel Seurahuoneen muraali- ja tilataidekokonaisuuden suunnittelu ja toteutus.
• 2026 Pomenian oman kustannustoiminnan laajentaminen sekä kirjojen, pelien, korttien ja äänikirjojen kokoaminen takaisin saman Taikamaailman alle.
• 2026 Pomenia Publishing ja uuden Nitiäinen & Natiainen -kirjasarjan sekä siihen liittyvän tuoteperheen lanseeraus.
• 2026 Pomenian B2B-, jälleenmyynti-, tukku- ja logistiikkatoiminnan rakentaminen sekä laajan valmisvaraston siirtyminen Pomenialle.
• 2026 Pomenian oheistuote-, sisustus- ja designvalikoiman voimakas laajentaminen: mm. tarrat, Satumaisemat, paperituotteet, pelit, tekstiilit, sisustustuotteet ja muut lisensoitavat tuoteryhmät.
• 2026 Hipity Hopity -konseptin kehittäminen Pomenian sisustus-, tila-, seikkailu- ja B2B-tuotteiden uudeksi kokonaisuudeksi.
• 2026 Pomenian kansainvälisten lisensointi-, animaatio-, tuotanto- ja yhteistyöverkostojen laajentaminen.
Satutaiteilija Petronella Grahnin suunnittelemat kankaat kutsuvat sinut seikkailuun kukkien värien ja satumetsän kautta aina taikamaailman syvyyksiin, jossa keijut, yksisarviset, peikot ja lohikäärmeet asustavat. Jokainen taianomainen kuvio kätkee sisäänsä oman tarinansa ja tunnelmansa. Pomenian ensimmäinen oma kangasmallisto ”Ripaus Taikapölyä – A Puff of Magic Fairy Dust” on nyt julkaistu ja myynnissä. Tutustu, ihastu ja rakastu!
-A Fairy Folk of Pomenia, lilac
-Blossom, lilac
-Flowers And Fairies, green
-Roses For Sisters, antique green
-Water Lily, green
-Blossom, pink vanille
-Kuusien Kuiske, sinivihreä
-Fields of Butterfly Fileds, purplepink
-Flowers and Fairies, smokey blue
-Pikku Siili, metsä
-A fairy Folk of Pomenia, syksy
-A Fairy Dreamland, lilac
-Romantic Dragon Flower, blue seas
-Kuusien Kuiske, vihreä
-Blossom, blue
-Dragon Flower, ocra
Astuessasi Pomenian maailmaan kohtaat Petronella Grahnin monipuolisen lahjakkuuden: taiteilijana, lastenkirjailijana ja kuuden lapsen äitinä. Hänen teoksensa kutsuvat lukijan satujen maailmaan, jossa värikäs kuvitus ja sydämelliset tarinat heräävät eloon. Seitsemän lastenkirjan ja lukuisien pedagogisten pelien joukosta löytyy seikkailuja ja opettavaisia hetkiä, jotka vievät lukijan unohtumattomille matkoille. Tervetuloa tutustumaan Petronellan lumoavaan maailmaan, joka on täynnä taikaa ja ihmetystä!
–Keijun Taikapöly-satukirja 2015
-Satujooga 2018
-Satuseikkailukortit 2018
– Pomenia Taikamaailman suuri seikkailu-satukirja Osa 1/2020
–Taikapölyn salaisuus-satukirja 2020
-Tunnetaitokortit 2020
-Tunnetaito lautapeli 2020
-Satujoogakortit 2020
–Pomenia Taikamaailma vaarassa-satukirja Osa 2/2021
–Pomenia Taikamaailman kätketty salaisuus-satukirja Osa 3/2021
–Sisu Sankarina-satukirja 2021
-Rohkeustaitokortit 2021
-Satuseikkailu toimintakortit 2022
-Taikapölyä pelikortit 2023
-Pomenia tunnemuistipeli 2023
–Ruttu Rusinalle ei ryttyillä-satukirja 2023
Pomenian seinämaalaukset heijastavat Petronella Grahnin taiteellista visiota ja kertovat tarinoita satumaailmasta. Jokainen mural-maalattu tila on uniikki kokonaisuus, joka kutsuu katsojansa mukaan taianomaiseen seikkailuun. Vuodesta 2001 alkaen Petronella on luonut näitä lumoavia teoksia eri puolille Suomea, alkaen päiväkoti Vekkulista Kotkassa ja jatkuen lukuisiin julkisiin tiloihin ja yksityiskoteihin. Tutustu Pomenian seinämaalauksiin ja anna niiden taian viedä sinut suurenmoiselle seikkailulle, jossa satujen sadut ovat oikeita.
2016 ”Suomen kaunein päiväkoti” mural, päiväkoti Aalto, Helsinki,
2016 Päiväkoti Taikametsän taidemaalaus (250 m2) sekä sisustus.
Lisäksi lukuisat yksityiskodit ja päiväkodit.
Petronella Grahnin satutaulut ja taidenäyttelyt vievät katsojan fantasiamaailmaan, jossa värikkäät ja yksityiskohtaiset teokset herättävät eloon tarinoita luonnosta, eläimistä ja satuhahmoista. Petronellan monipuoliset tekniikat, kuten vesivärit, akryylit ja digitaalinen maalaus, luovat eläväisiä kuvia, jotka kutsuvat katsojat lapsuuden taianomaisiin seikkailuihin. Hänen taidenäyttelynsä, kuten ”Sadunmaailmassa olen onnellinen” ja ”Unien Satumaa”, ovat olleet suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Petronellan teokset sopivat niin yksityiskoteihin kuin julkisiin tiloihinkin, lisäten tiloihin satumaista tunnelmaa.
Taidenäyttelyt:
”Sadunmaailmassa olen onnellinen”, Kotkan pääkirjasto 2013
”Unien Satumaa”, Espoo Sellon kirjasto 2014
”Sadunmaailmassa olen onnellinen” osa 2. Galleria ArtStory, Porvoo 2017
”Ripaus Taikapölyä – Satutaiteen näyttely”, Stockfors Art Festival. 2026 Alkuperäisiä maalauksia, sekatekniikan teoksia sekä Taikapölyn Salaisuus – Satukaappi osana Pomenian maailmaan rakentuvaa näyttelykokonaisuutta.
Jokaisella keramiikkafiguurilla on oma tarinansa – ne ovat täynnä yksityiskohtia, ilmeikkäitä hahmoja ja satumaista taikaa. Käsin muotoillut ja maalatut figuurit tuovat lämpöä ja leikkisyyttä ympärilleen, herättäen sadut eloon niin missä vain kuin myös taidekokoelmissa. Monet hahmoista ovat tuttuja Pomenia-satukirjojen lumoavista kuvituksista sekä värikkäistä seinämaalauksista eri puolilla Suomea. Näissä teoksissa hupsuus ja ilo tanssivat vapaasti, vaalien mielikuvituksen voimaa ja satujen lumoa.