Kun toukokuussa kirjoitimme “Tervetuloa takaisin Pomenian taikamaailmaan”, emme vielä voineet kertoa, kuinka paljon oli jo liikkeessä.
Nyt voimme.
Pomenian vuosien aikana syntyneet kirjat, pelit, kortit ja äänikirjat kokoontuvat jälleen saman Taikamaailman alle – Pomenialle.
Samalla yksi pitkä ja tärkeä vaihe tulee päätökseensä. Pomenia ja Kumma-kustannus ovat tehneet yhteistyötä vuosien ajan, ja tämän yhteistyön aikana suuri osa Pomenian julkaisu- ja tuotemaailmasta on päätynyt lasten, perheiden, kirjastojen ja jälleenmyyjien käsiin ympäri Suomen.
Nyt tarina jatkuu taas uudella tavalla.

Tutut tarinat palaavat Taikamaailmaan
Tänä vuonna Pomenia palasi myös oman kustannustoiminnan pariin Pomenia Publishingin kautta.
Ensimmäisenä uutena kirjasarjana syntyy Nitiäinen & Natiainen – kansainvälisesti Pixley & Pinkey – nuo kaksi pientä otusta, joiden elämässä tavallisetkin asiat onnistuvat muuttumaan nopeasti unelmiksi, seikkailuiksi ja katasrooffeiksi.
Mutta Pomeniassa ei ole koskaan ollut kyse vain yhdestä kirjasta.
Eikä oikeastaan edes vain kirjoista.


Tarina voi jatkua kirjan sivujen ulkopuolella.
Pelissä.
Leikissä.
Kuvassa.
Kortissa.
Äänessä.
Taiteessa.
Kankaissa.
Sisustuksessa.
Seinällä.
Kokonaisessa ympäristössä.

Siksi tämä hetki on paljon suurempi kuin yksittäisen kirjan tai tuotteen julkaiseminen.
Tutut kirjat palaavat.
Pelit palaavat.
Kortit palaavat.
Äänikirjat palaavat.
Ja niiden rinnalle syntyy koko ajan uutta.

Ei paluuta entiseen vaan askel eteenpäin
Vaikka puhumme Taikamaailman palaamisesta kotiin, tarkoitus ei ole palata ajassa taaksepäin.
Päinvastoin.
Pomenia on yksi elävä maailma, ei kokoelma toisistaan irrallisia tuotteita.
Viime vuosina Pomeniaa on rakennettu yhä selvemmin kokonaisuutena, jossa tarinat, hahmot, taide, tuotteet, pelit, ympäristöt ja kansainvälinen kehitys kasvavat samasta maailmasta.