Lohikäärmeistä luullaan kaikenlaista.
Niiden kai pitäisi olla hirmuisia ja hurjia, syöstä tulta niin että rohkeimpiakin tutisuttaa. Syöksyä, liidellä ja kiidellä taivaalla korkeammalla kuin kukaan koskaan. Eikä siinä mitään ihmeellistä, koska lohikäärmeet. Ne ovat.
No, Sisu Sukkela on suloinen lohikäärmeen sattumus. Hän asuu Kuusien Kuiskeessa vanhassa sirkusteltassa yhdessä parhaan ystävänsä Koppis Kuoriaisen kanssa, kulkee eriparin villasukat tassuissaan, on ihan mahdoton herkkusuu eli rakastaa karkkia ja pullaa ja on oikeastaan hömppä, ISOSTI kömpelö ja ujo. Tulta kyllä tulee, ja välillä vähän miten sattuu, ja lentääkin Sisu luultavasti osaisi, mutta ei uskalla edes yrittää.
Se harmittaa häntä.
Lapselle Sisu ei kuitenkaan ole analyysi epävarmuudesta tai esimerkki siitä, kuinka rohkeutta harjoitellaan. Ehei. Sisu on Sisu, vihreä kultasiipinen lohikäärme, jolla on villasukat jalassa. Ihan tavallinen lohikäärme kenen kanssa nauraa, jonka kanssa jännittää ja johon ystävystyä ilman tarina pyytää keneltäkään yhtään mitään. Lapsen ei tarvitse ensin ymmärtää, mistä tarina kertoo. Hän saa elää ja tuntea sen.
Ystävät ovat ystäviä. Aina.
Syvällä sisimmässään Sisu tietää sen itsekin, ettei hän ole aivan sellainen kuin hänen mielestään lohikäärmeiden pitäisi olla. Joku toinen osaa lentää, joku toinen uskaltaa enemmän kuin muut ja joku toinen on just sellainen kuin millainen lohikäärmeen kuuluisi olla. Lapselle tunne on tuttu jo paljon ennen kuin hän osaa pukea sitä sanoiksi. Miksi tuo osaa ja minä en? Ehkä minun pitäisi olla enemmän juuri tuonlainen eikä tälläinen mitä olen.
Tarina ei lähde korjaamaan Sisua.
Se tekee jotakin paljon tärkeämpää.
Ennen kuin Sisu lentää metriäkään, ennen kuumailmapalloa ja ennen ensimmäistäkään suurta rohkeuden hetkeä, hänen ystävänsä järjestävät hänelle juhlat. He tekevät sen siksi, että Sisu on heidän ystävänsä. Siksi, että hän auttaa, leikkii, on mukana ja on kaikille hyvä.
Hän on heidän sankarinsa jo ennen sankaritekoa.
Kaikkien Hirmuisen Hyvä Lohikäärme Kaveri.
Tämä on minulle koko kirjan syvin kohta. Halusin kirjoittaa tarinan, jossa lapsen arvo ei ala onnistumisesta eikä siitä, että hän oppii, voittaa pelkonsa, pärjää tai muuttuu enemmän sellaiseksi kuin hänen oletetaan olevan. Sisu ei ansaitse paikkaansa muiden joukossa onnistumalla, koska hänellä on se jo. Hän ei ansaitse rakkautta rohkeudellaan, vaan hän on ensin rakastettu, ja rohkeus tulee vasta sen jälkeen.
Järjestyksellä on merkitystä. Lapsille puhutaan paljon yrittämisestä, oppimisesta, rohkeudesta ja itsensä ylittämisestä, ja kaikki ne kaikki ovat hyviä asioita. Mutta niiden alle rakentuu kuitenkin salakavalasti ja liian usein ajatus, että arvo kasvaa onnistumisen mukana. Sisun tarinassa niin ei käy. Hänen arvonsa ei kasva, kun kuumailmapallo nousee taivaalle.
Sisu on ensin rakastettu.
Rohkeus tulee vasta sen jälkeen.
Tällä järjestyksellä on valtavan suuri merkitys.
Usko ensin itseesi
Kun kuumailmapallo lopulta tulee mukaan tarinaan, Sisu haluaisi lentämään mutta myös pelkää sitä. Molemmat asiat ovat totta yhtä aikaa. Lapselle kohtaus on ennen kaikkea jännittävä. Nyt tapahtuu se, mitä Sisu on koko ajan vältellyt, ja lukija tuntee hänen kanssaan sen kuinka jokin houkuttelee ja hirvittää samanaikaisesti.
Aikuinen voi nähdä samassa hetkessä toisen kerroksen. Koppis ei käske Sisua voittamaan pelkoaan, vähättele sitä sen enempää mitä kaikkeea muutenkin eikä sano, ettei ole mitään pelättävää. Hän ei vertaa Sisua johonkuhun rohkeampaan eikä muistuta, että lohikäärmeiden pitäisi osata lentää.
Hän sanoo yksinkertaisesti:
“Olet rohkeampi kuin uskotkaan.”
Tässä oikean ystävyyden hienoimpia tehtäviä. Joskus toinen ihminen näkee meissä jotakin ennen kuin itse pystymme näkemään sen. Hän ei voi tehdä asiaa puolestamme eikä poistaa pelkoa, mutta hän voi hetkeksi lainata meille omaa uskoaan. Rohkaiseminen ei silloin ole työntämistä vaan tilan antamista sille mahdollisuudelle, että ehkä minä pystynkin. Kannustaminen rohkeudella, ystävyydellä.
Sisu nousee kuumailmapallon koriin, mutta pelko ei katoa. Ensin silmät pysyvät kiinni. Sitten toinen vähän raottuu, sitten toinenkin, ja vähitellen maailma näyttää ylhäältä katsottuna aivan erilaiselta.
Kun lopulta kuuluu JIIHUU!, rohkeus syntynyt siitä, että Sisu olisi lakannut pelkäämästä.
Se syntyi siitä, että hän on uskalsi.
Tämä on minusta paljon todempi kuva rohkeudesta kuin suuri sankariloikka. Rohkeus ei ala siitä, että muuttuu hetkessä pelottomaksi. Se alkaa pienestä. Sisun kohdalla siitä, että hän kuvittelee, pohtii, voisiko sitä lentää ihan oikeasti oikeasti ja vaikka vain pikkaisen.
Lapsi saa kokea tämän hänen kanssaan ilman, että tarina pysäytetään selittämään, mitä hänen pitäisi oppia. Aikuiselle tarina muistuttaa siitä, ettei kasvua tarvitse kiirehtiä, ja kuinka vaikea on mahdollistaa kasvu liikaa puskematta.
Koppis sanoo lopussa jotakin, minkä soisin jokaisen lapsen kuulevan joskus:
“Lennät kyllä, kun on sen aika.”
Ei vielä. Ei siksi, että muut osaavat. Ei siksi, että pitäisi.
Silloin, kun on sinun aikasi.
Kirja ei opeta rohkeutta. Se antaa lapsen kokea sen.
Jos haluaisin voisin kertoa lapselle yhdellä virkkeellä, että rohkeus tarkoittaa toimimista pelosta huolimatta. Mutta silloin ei olisi satu vaan opetuskirja vailla mielikuvitusen ja tarinan taikaa.
Tämä ero on minulle tärkeä.
Pomenian satujen tarkoitus ei ole pukea opetusta taikaan ja ujuttaa sitä lapselle. Lapsi ei tarvitse tarinan päälle selitystä siitä, mitä hänen pitäisi oppia.
Hän tarvitsee tarinan, ja mahdollisuuden saada tuntea, kuvitella ja ajatella itse.
Hän saa nauraa Koppikselle, iloita aarteen löytymisestä, ihmetellä Kuu-ukon yöllisiä imurointihommia, ja iloita Sisun kanssa, kun tämä viimein uskaltaa avata silmänsä.
Samalla jokin sujahtaa hänen sydämeensä.
Ajatus siitä, että minäkin saan olla vähän epävarma. Että hyvä ystävä ei katoa, vaikka en osaisi kaikkea. Että pelätä saa. Että ehkä sittenkin voisin joskus yrittää vaikkakin vain ihan pikkaisen.
Aikuinen pystyy näkemään nämä kerrokset ja puhumaan niistä, jos lapsi haluaa. Mutta tarinan ei pidä selittää itseään.
Annetaan sadun tehdä se työ, jonka vain satu osaa.
Kun kirja suljetaan, seikkailu vasta alkaa
Kun Sisu Sukkela sankarina suljetaan, olisi surkeuksien surkeus, jos kaikki jäisi siihen.
Siksi Sisun tarinan rinnalle syntyivät Sisu Sukkelan Rohkeuskortit.
Ei siksi, että kirjan loppuun tarvittaisiin harjoituksia. Vaan siksi, että satu on jo avannut oven, josta voidaan kulkea lapsen omaan maailmaan.
Korteissa Sisu ja muut Pomenian hahmot jatkavat tarinaa, mutta kysymys vaihtuu vähitellen lapsen omaksi. Hän huomaa omia vahvuuksiaan, pohtii ihan tosissaan kuka häntä rohkaisee, kuinka hän rohkaisee, näyttää tunteitaan, puolustaa ystävää, itseään. Kaiken kaikkiaan hän kuvittelee miltä rohkeus tuntuu, näyttää, ja usko pois ottaa yhden pienen askeleen kohti jotakin aivan uutta.
Sadussa lapsi kulkee Sisun seikkailun mukana.
Rohkeuskorteissa hän oivaltaa, että hänen omassakin elämässään on paljon erilaisia rohkeuden hetkiä.
Siinä on minulle kirjan ja toimintakortin suhde.
Kirja ei pääty korttiin. Kortti ei selitä kirjaa.
Kirja sytyttää jotakin.
Ja kortti antaa sille luvan jatkua.
Lennät kyllä, kun on sen aika.
Ja sillä välin Sisu saa rauhassa pitää villasukat tassuissaan.
Sisu Sukkela sankarina + Rohkeuskortit
Kampanjapaketti 62 € · tuotteiden OVH yhteensä 63,90 €.
Paketti sisältää Sisu Sukkela sankarina -kuvasatukirjan ja 32 Sisu Sukkelan Rohkeuskorttia. Kirja aloittaa seikkailun. Kortit jatkavat sitä.